Tuorein sisältö

Räppäri Ice-T muistelee Slayer-yhteistyön uransa yhdeksi tähtihetkeksi - tästä oli kyse

12.10.2022 klo 09.50 | Luettu: 688 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Räppäri Ice-T on julkaissut musiikkia myös oma metalliyhtyeen Body Countin kanssa.

"Paltrocast With Darren Paltrowitz" -podcastissa Ice-T tekee paljastuksen, johon liittyy metallikentän legendaarinen yhtye, jo eläköitynyt Slayer.

Ice-T oli yhtenä monista toteuttamassa Stephen Hopkinsin ohjaaman "Judgment Night"-elokuvan soundtrack-albumia vuonna 1993. Kyseessä oli aikoinaan aintulaatuinen hanke - laitetaan räppärit ja rokkarit/hevarit tekemään duunia yhdessä.

Räppärin mukaan projekti oli yksi miehen uran tähtihetkistä.

"Se oli minulle suuri hetki. Myöhemmin teimme (Body Countin kanssa) Slayer-coverin Raining blood kunnioittaaksemme bändiä, josta olimme saaneet inspiraatiota. Body Count on Slayerin, Suicidal Tendenciesin ja Black Sabbathin perillinen.".

Judgment Night -soundtrackilla Ice-T ja Slayer tekivät kolme punk-legenda The Exploitedin biisiä yhdistäneen version. Kyseessä oli tuolloin historiallinen hetki, sillä rockin ja räpin yhdistäminen oli vielä harvinaista.

Albumilla koettiin muitakin räpin ja rockin mielenkiintoisia yhteenliittymiä: Helmet ja House Of Pain, Teenage Fanclub ja De La Soul, Living Colour ja Run D.M.C., Sonic Youth ja Cypress Hill...

Myös Slayerin tyypit muistelivat myöhemmmin haastattelussa tilanteen olleen heille ainutlaatuinen.





V2.fi | J.A. Kaunisto
< 'Tyylilinja poikkeaa... Valtteri Bottas hehk... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova