Tuorein sisältö

90-luvun katastrofielokuva Twister saa ison budjetin jatko-osan

18.10.2022 klo 13.20 | Luettu: 1315 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Hurrikaanijännäri Twister oli iso hitti 90-luvulla, kun tehosteet ottivat selkeitä harppauksia. Ala oli noin 10 vuoden päässä tilanteesta, jossa hurrikaanit kelpaavat vain mausteeksi katastrofielokuviin, ja vajaan 20 vuoden päässä Haihurrikaanista (Sharknado).

Kehitteillä on nyt jatko-osa nimeltä Twisters. Hieman ehkä yllättäen kyseessä on kunnianhimoinen projekti. Sisäpiirijuorun mukaan alkuperäisen leffan tuottaja Steven Spielberg innostui Mark L. Smithin (The Revenant) käsikirjoituksesta, joten askeleita on otettu nopeasti. Ohjaajaksi harkittiin Joseph Kosinskia (Top Gun: Maverick), mutta hän on liian kiireinen, joten useiden muiden kykyjen kanssa neuvotellaan.

Kuvausten on määrä alkaa keväällä. Leffa vaatii ison budjetin, jonka alkuperäiset studiot Universal ja Warner Bros. pulittavat yhdessä.

Helen Hunt yritetään saada takaisin. Leffa keskittyy hänen ja edesmenneen Bill Paxtonin hahmojen tyttäreen, joka "jahtaa myrskyjä" vanhempiensa tavoin.

Uutislähde sanailee, ettei leffa ole vastaavaa todellisuuspakoa kuin edeltäjänsä, koska ilmastonmuutos ja äärimmäiset sääilmiöt ovat yhä ajankohtaisempia. Se lienee spekulointia, jos ehkä myös todennäköistä.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Katso Vain elämää -o... Vain elämää -ohjelma... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova