Tuorein sisältö

Disneyn Ihmeellinen maailma floppasi kunnolla: viikonlopun katsotuimmat elokuvat

28.11.2022 klo 14.45 | Luettu: 941 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Disney-animaatio Ihmeellinen maailma (Strange World) oli viikonlopun katsotuin uutuus Suomen ja Pohjois-Amerikan teattereissa. Kyseessä on silti iso floppi, joka varhaisten ennustusten mukaan saattaa tehdä tappiota yli 100 miljoonaa dollaria: Disney toivoi, että pitkän kiitospäiväviikonlopun tulos on 2-3 kertaa parempi kotimarkkinoilla. Leffa tavoittelee Jules Vernen henkeä kertoessaan perheestä, jonka tutkimusmatka suuntautuu outojen otusten maille.

Kotimainen uutuus Kupla on draamakomedia, jossa 16-vuotias tyttö oireilee suunnitelmallisesti, jotta vanhemmilla olisi yhteistä tekemistä. Tyttö epäilee heidän eroavan ja äidin etsivän uutta naista.

Pohjois-Amerikassa "Veitset esiin 2" eli Glass Onion: Veitset esiin -mysteeri (Glass Onion: A Knives Out Mystery) onnistui nousemaan kolmen kärkeen. Netflixin tuottamaa leffaa esitetään pienellä kopiomäärällä ennen joulukuun suoratoistoensi-iltaa.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa

Sija. Elokuva (katsojia viikonloppuna) [katsojia yhteensä] |viikko|

1. Black Panther: Wakanda Forever (6 234) [62 999] |3| - arvostelu
2. Ihmeellinen maailma (5 564) [5 564] |1|
3. Kulkuset kulkuset (4 822) [44 742] |5|
4. Kupla (3 296) [4 663] |1|
5. Supermarsu 2 (2 670) [114 748] |7|
6. The Menu (2 531) [8 059] |2|
7. Kummeli esittää: Kontio & Parmas -elokuva (2 529) [37 602] |4|
8. Punttikomedia (2 260) [61 355] |6|
9. Mimmi Lehmä löytää kotiin (1 827) [11 332] |3|
10. Rakkaani merikapteeni (1 575) [101 684] |9|

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Pohjois-Amerikassa

Sija. Elokuva (viikonlopun tulos: milj. $) [kokonaistulos] |viikko|

1. Black Panther: Wakanda Forever (45,9) [367,7] |3| - arvostelu
2. Ihmeellinen maailma (11,9) [18,6] |1|
3. Glass Onion: Veitset esiin -mysteeri (9,4) [13,3] |1|
4. Devotion (6,0) [9,0] |1|
5. The Menu (5,2) [18,7] |2|
6. Black Adam (3,4) [163,0] |6| - arvostelu
7. The Fabelmans (2,2) [3,4] |3|
8. Bones and All (2,2) [3,7] |2|
9. Ticket to Paradise (1,9) [65,1] |6|
10. The Chosen: Kausi 3 - Jaksot 1 ja 2 (1,6) [13,5] |2|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Nightwish esitti Ams... Radio Suomipopin Aam... >

Keskustelut (4 viestiä)

91774

29.11.2022 klo 03.44

Ei ollut suht laaduton groomaus leffa yleisön mieleen ja hyvä niin.
lainaa
Hwnkki

30.11.2022 klo 00.31 1 tykkää tästä

91774 kirjoitti:
Ei ollut suht laaduton groomaus leffa yleisön mieleen ja hyvä niin.


Kyllä se on nähty, että ne todelliset groomaajat löytyvät teikäläisten joukoista.
lainaa
jäyy

30.11.2022 klo 02.00

Hwnkki kirjoitti:
91774 kirjoitti:
Ei ollut suht laaduton groomaus leffa yleisön mieleen ja hyvä niin.


Kyllä se on nähty, että ne todelliset groomaajat löytyvät teikäläisten joukoista.


Teikäläisten? Mikäs Sherlock olet kun profiloit minut tuosta vaan tuon rivin perusteella? En muuten ole kovinkaan stereotyyppinen tyyppi.
lainaa
Realisti

02.12.2022 klo 00.52

Get woke, go broke.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova