Tuorein sisältö

Kirjalähde: Dannyn superkokoonpanossa kaksi maan kauneinta ja Pepe, Suomen ABBA kaatui lopulta hiljaisuudessa - tästä oli kyse

14.01.2023 klo 01.25 | Luettu: 1925 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Sauli Miettisen kirjoittamassa kirjassa "Pepe Willberg : Muuttuvat tiet" (Otava) Pepe kertoo mm. Dannyn epäonnistuneesta superkokoonpanosta, josta yritettiin luoda Suomen ABBA.

Pepe lähti mukaan Dannyn kesäkaravaaniin jo vuonna 1977. Uutta kokeiltiin vuonna 1979, jolloin Danny perusti Pepen, Armi Aavikon ja Miss Suomi vuosimallia 1978 Seija Paakkolan kanssa Finntastic -nimisen show-kokoonpanon. Finntastic kiersi jo kesällä 1979, mutta vuonna 1980 oli tarkoitus tehdä iso show.

"Danny kehitteli ideaansa eteenpäin, ja seuraavana vuonna Finntasticin Hellät paikat -show'n oli tarkoitus valloittaa Suomen ravintolat musiikin lisäksi tanssilla, itseironisella huumorilla ja ajankohtaisilla teemoilla.

Pepe ei tuntenut liikkuvansa luontaisella osaamisalueellaan, mutta opetteli kuuliaisesti esityksen koreografiat. Hänen mielestään esityksen musiikillinen taso romahti ja hän piti aikuisyleisölle suunnatun lavashow'n visuaalista ilmettä lapsellisena.

Danny tiedettiin suhdanteet tuntevaksi liikemieheksi, mutta tällä kertaa hän iski kirveensä kiveen - Turun Hamburger Börsin ja Helsingin Kaivohuoneen lisäksi Suomessa ei juuri ollut paikkoja, joihin Hellät paikat -tyyppinen floorshow olisi voitu myydä. Sopivan foorumin tarjosivat vain Ruotsin-laivat, ja niillä Finntastic esiintyikin vuosina 1980 ja 1981.

Kokoonpanossa saattoi Dannyn ajatuksissa olla aineksia Suomen Abbaksi, mutta se jäi lyhytikäiseksi showryhmäksi, jolla ei Pepen mielestä ollut musiikillisesti mitään tarjottavaa. Levyttämisestä ei ollut puhetta ja hän piti koko ajatusta mahdottomana. Laivakeikkojen jälkeen koko projekti haudattiin hiljaa. Finntasticin myötä päättyivät myös Dannyn suuret showkiertueet, sillä hän jatkoi esiintymistä Armin kanssa kahdestaan"
.

Lainatut kohdat ovat Sauli Miettisen kirjasta "Pepe Willberg : Muuttuvat tiet" (Otava).


V2.fi | J.A. Kaunisto
< 'Jos joku mua kuunte... The Handmaid's Tale ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova