Tuorein sisältö

Mediatiedot väittävät, Jeremy Clarksonin ja Amazon Primen tuottoisa liitto päättyy Clarksonin potkuihin - tästä kohussa on kyse!

18.01.2023 klo 22.55 | Luettu: 1160 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Top Gearista ja The Grand Tourista tuttu juontaja Jeremy Clarkson saa potkut.

Clarkson on tunnettu terävästä kielestään, mutta joulun tienoille ajoittunut vuodatus oli liikaa.

Clarksonin vihan kohteena oli Sussexin herttuatar Meghan Markle.

Clarkson kertoi kirjoituksessaan vihaavansa Meghania, ja toivonsa hänelle julkista nöyryytystä, sakinhivutusta. Seksistiseksi ja naisvihaa levittäväksi syytetyssä kirjoituksessa Clarkson meni myös toteamaan, että KAIKKI Clarksonin ikäiset ovat asiasta samaa mieltä (!).

Clarkson julkisti julkisen anteeksipyynnön, mutta ilmeisesti mitään ei ole tehtävissä. Potkuja saattaa tulla vielä lisää.

Varietyn ja brittimedian mukaan Amazon Prime on tehnyt päätöksen yhteistyön päättämisestä.

Clarkson, Richard Hammond ja James May tekivät aikoinaan vuonna 2015 jättidiilin Amazon Primen kanssa. Clarksonin palkaksi arveltiin 10 miljoonaa puntaa vuodessa, ja Amazon Primen laskettiin käyttävän vuosien aikana The Grand Touriin 200 miljoonaa euroa!

Nyt juhlat ovat ohi. The Grand Touria on luvassa vielä neljän erikoisjakson verran ja loppu olisi edessä vuonna 2024 - ainakin Clarksonin osalta. Hammond ja May saavat ehkä uuden juontajakaverin?

Mutta, Clarksonin ja Amazon Primen yhteistyö päättyy vuoden 2024 aikana. The Grand Tourin lisäksi suosikkijuontajan maajussielämää seurannut Clarkson's Farm jatkuu vielä kahden kauden jaksoilla, ja kolmas kausi päättyy vuoden 2024 aikana.

Alla Jeremy Clarksonin somessa julkaistu julkinen anteeksipyyntö:


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Anthony Hopkins on C... Harrison Ford on psy... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova