Tuorein sisältö

Virallisen Michael Jackson -elokuvan ohjaa Training Day -mies

19.01.2023 klo 16.15 | Luettu: 704 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Antoine Fuqua ohjaa elämäkertaelokuvan popin kuninkaasta Michael Jacksonista. Leffan nimi on Michael. Sillä on perikunnan hyväksyntä, joten tiedossa on tuttua musiikkia, muttei välttämättä villejä tulkintoja Jacksonin skandaaleista. Lionsgate-studio väittää, että Jacksonin elämän kaikkia puolia käsitellään.

Musiikkivideo-ohjaajana aloittanut Fuqua painottaa Jacksonin olleen hänellekin merkittävä inspiraation lähde. Fuquan täyspitkiin töihin lukeutuvat Training Day, The Equalizer ja Southpaw.

Käsikirjoituksesta vastaa John Logan, joka on saanut Oscar-ehdokkuuden elokuvilla Gladiaattori, Lentäjä ja Hugo.

Epäviralliset Jackson-projektit törmäävät toisinaan seinään. Jacksonin apinasta kertova Bubbles-animaatio peruttiin "sattumalta" samaan aikaan kun Leaving Neverland -dokumentti käsitteli skandaaleja. Urban Myths -sarja perui Jacksonia käsittelevän jakson, kun moni suuttui valkoihoisen Joseph Fiennesin näyttelemästä Jacksonista.

Virallisen leffan tehostebudjetti on varmasti sillä tasolla, että Jacksonin rooliin saadaan afroamerikkalainen näyttelijä.

Kuva on This Is It -dokumentista.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Tappajanukke M3GAN p... Portion Boysin UMK23... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova