Tuorein sisältö

Tintti-elokuvatrilogia kutistuu

04.11.2008 klo 00.12 | Luettu: 3182 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Steven Spielberg ja Peter Jackson ovat löytäneet rahoittajia Tintti-sarjakuviin perustuvalle suurprojektilleen, jonka taakse Universal Studios ei yllättäen asettunutkaan. Mikäli neuvotteluissa ei ihmeitä tapahdu, Sony Pictures Entertainment ja Paramount Pictures tuottavat ja levittävät yhdessä ensimmäisen elokuvan suunnitellusta kolmesta, jonka luultavimmin ohjaa Spielberg.

Tämänhetkiset sopimusneuvottelut käsittelevät vain yhtä elokuvaa, joten nähtäväksi jää, onko Jacksonin oma tehostepaja Weta Digital mukana projektissa. Jacksonin on ollut tarkoitus ohjata toinen osa. Kolmannen osan ohjaajaa ei ole päätetty, mutta ohjaajapari on kertonut tarttuvansa toimeen yhdessä, ellei sopivaa ehdokasta löydy. Jatko-osien kohtalo näyttää jäävän ensimmäisen osan menestyksen varaan.

Elokuvista on määrä tulla fotorealistisia kolmiulotteisia tietokoneanimaatioita. Tintti ei ole Yhdysvalloissa kovinkaan tunnettu hahmo, joten ymmärrettävästi isot studiot eivät ole hintavista elokuvista yhtä innoissaan kuin ohjaajat.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Selvennystä Iron Man... BB-talon asukkailla ... >

Keskustelut (3 viestiä)

Pkunk

Rekisteröitynyt 08.08.2007

04.11.2008 klo 12.58

Arto Nyberg Tintiksi!
lainaa
Echou

Rekisteröitynyt 02.11.2008

04.11.2008 klo 17.40

Pkunk kirjoitti:
Arto Nyberg Tintiksi!


komppaan.
lainaa
joonas

05.11.2008 klo 21.20

"Steven Spielberg ja Peter Jackson" :(
"Elokuvista on määrä tulla fotorealistisia kolmiulotteisia tietokoneanimaatioita." >:(
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova