Tuorein sisältö

Vin Dieselin scifi Riddick: Furya etenee viimeinkin

11.02.2023 klo 18.00 | Luettu: 1119 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Pimeän uhka (Pitch Black) on Vin Dieselin läpimurtohitti. Kunnianhimoinen jatko-osa The Chronicles of Riddick floppasi, mutta kulttimaineen ja Dieselin intohimojen ansiosta edullisempi kolmas osa Riddick (kuvassa) saatiin aikaan 9 vuotta myöhemmin. Se menestyi siedettävästi ja DVD-myynnit olivat väitetysti vahvoja, joten neljättä osaa on lupailtu siitä lähtien eli pian 10 vuotta.

Nyt projekti on virallisesti etenemässä. Sitä kaupitellaan pian kansainvälisille levittäjille European Film Market -tapahtumassa. Diesel ja kaikkien osien ohjaaja ja kirjoittaja David Twohy palaavat hommiin. Leffan nimi on Riddick: Furya.

Riddick palaa kotiplaneetalleen Furyalle, jonka hän vaivoin muistaa ja jonka hän epäilee olevan raunioina necromongerien vallan johdosta. Hän löytää kansansa jäseniä, jotka taistelevat olemassaolostaan uutta vihollista vastaan. Jotkut heistä muistuttavat Riddickiä enemmän kuin hän olisi koskaan voinut kuvitella.

Twohy lupailee Riddickin syntytarinaa ja sitä, että tämäkin osa pääsee isolle kankaalle.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Matt Damon, Ben Affl... Koiranomistajan kikk... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova