Tuorein sisältö

Kyyria palaa 'rikospaikalle' - erikoiskeikan liput myynnissä nyt

17.02.2023 klo 10.08 | Luettu: 753 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Alkuvuodesta uutisoitu yllättävä Kyyria-yhtyeen paluu livelavoille saa odotetun lisän, kun yhtye nähdään Helsingin Tavastia-klubilla 19. elokuuta – onhan paikka sama, josta yksi 90-luvun metallipioneereista sai todellisen lähtölaukauksensa suurempaan menestykseen.

Tavastialla kuultava keikka on kuin päivitetty läpileikkaus yhtyeen aktiiviaikojen metalliskeneen, jonka melskeissä Kyyria sekoitti musiikkiinsa häpeilemättömästi tyylilajeja aina aggressiivisesta pomppumetallista tumman puhuvaan rock-ilmaisuun sekä etnisiin säveliin. Vuonna 1998 yllättäen ja ilman selityksiä hajonneen Kyyrian jäsenet ovat luoneet sittemmin upeaa uraa esimerkiksi Amorphiksen, HIMin, Leningrad Cowboysin sekä Suburban Triben riveissä.

"Kyyrian reunionista on tullut paljon innostunutta palautetta. Vetää nöyräksi, että musiikkimme puhuttelee yhä ihmisiä. Erityisen maukkaalta tuntuu esiintyä Tavastialla, josta kaikki sai tavallaan alkunsa", sanoo yhtyeen kitaristi Mikael Tanner.

Energisenä livekokoonpanona ja suomalaisen musiikkiteollisuuden vientipioneerina tunnettu Kyyria ehti tehdä kolme levyä, joista kaksi saksalaiselle GUN Recordsille. Kyyria on: Ville Tuomi, Santeri Kallio, Gas Lipstick, Niko E sekä Mikael Tanner.

Tavastian ennakkoliput ovat nyt myynnissä. Liput Tiketti.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Potentiaalinen tulok... Kirjalähde: Aki Tykk... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova