Tuorein sisältö

Mustaa huumoria Netflixin hoitsujännärissä: Sairaanhoitaja-traileri

07.03.2023 klo 21.40 | Luettu: 9274 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Sairaanhoitaja (The Nurse) on tanskalainen Netflix-sarja, joka debytoi 27. huhtikuuta neljän jakson voimin. Ensimmäinen mainos toimii kohtalaisen hyvin itsenäisenä lyhytelokuvana, joten katsotaan se ennen lisätietoja.


Toisin kuin äkkinäinen veikkaa mainoksen perusteella, sarja perustuu synkkiin tositapahtumiin. Aiheena on sairaanhoitaja Christina Aistrup Hansen, joka on tuomittu elinkautiseen kolmen potilaan murhasta. Sarja kertoo yöstä, jonka aikana kollega vakuuttuu Hansenin syyllisyydestä. Eräät ovat epäilleet Hansenia jopa vuosien ajan. Miksei kukaan ole tehnyt mitään ja missä ovat todisteet, kysyy juonikuvaus.

Hansenilla on todettu "huomiohakuinen persoonallisuushäiriö", mikä perustelee mainoksen mustan huumorin. Häiriöstä kärsivä pyrkii olemaan huomion keskipiste, eli mahdollisesti jopa tekemään todellisuudesta oman dramaattisen, pinnallisen show'nsa. Sivullisten hyvinvoinnilla ei ole niin väliä, kunhan juhlakalu näyttäytyy sankarillisessa valossa, joten tällainen hoitsu saattaa toivoa ja aiheuttaa sairaskohtauksia.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Stam1na julkisti som... Kelly Osbourne on el... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova