Tuorein sisältö

Zack Snyderin Netflix-scifi Rebel Moon jaettiin kahtia ja aikuisten versiotkin ovat tulossa erikseen

07.06.2023 klo 01.20 | Luettu: 1233 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Zack Snyderin seuraava ohjaus Rebel Moon on karkeasti sanoen scifiversio Seitsemästä samuraista ja uusi versio Star Wars -elokuvasta, jonka Snyder tahtoi tehdä kauan sitten. Ensi-ilta on 22. joulukuuta Netflixissä. Leffan on tarkoitus olla suuren saagan alku.

Tällä hetkellä on varmaa, että tiedossa on myös Part 2. Se kuvattiin samaan aikaan ykkösosan kanssa, sillä leffat kertovat yhtenäisen tarinan. Snyder kertoo, että Netflix-pomo toivoi alle kahden tunnin elokuvaa, koska ne jostakin syystä menestyvät paremmin, vaikka Netflix-asiakkaat katsovat putkeen pitkiäkin sarjoja. Snyderilla oli mielessä kolme tuntia, eikä hän tahtonut uhrata hahmonkehitystä, joten hän sai luvan jakaa tarinan kahteen leffaan.

Kakkososalla ei ole ensi-iltapäivää. Snyderin mukaan sitä ei tarvitse odottaa kauaa, koska Netflix toimii eri logiikalla kuin teatterilevitykseen panostavat studiot.

Molemmista osista julkaistaan kaksi versiota. Ensimmäiset versiot on tarkoitettu kaikille (tyyliin Star Wars). Toiset versiot on suunnattu aikuisempaan makuun: Snyder uskoo, että niistä pitävät hänen faninsa ja muutkin syvällisemmille ja kovemmille elämyksille avoimet.

Neljän tunnin istunto Zack Snyder's Justice League on Snyderin kuuluisin muttei ainoa vaihtoehtoinen versio tähän mennessä. Se jää nähtäväksi, milloin ja miten Rebel Moonin vaihtoehtoiset versiot julkaistaan, mutta karvalakkiversiot julkaistaan ensin.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Beef 1-3 ja 1-4: kyl... Ruisrockin taidekuja... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova