Tuorein sisältö

Kirjalähde: poppari George Michaelin rakastetun karmea kohtalo: 'Hän oli saanut kuolemantuomion 35-vuotiaana'

11.06.2023 klo 01.44 | Luettu: 2157 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

James Gavinin kirjassa "George Michael - Elämä" (Bazar) käydään läpi Wham!-yhtyeen avulla menestyneelle soolouralle ja supertähdeksi nousseen George Michaelin monivaiheista elämää.

Vuonna 1991 Michael tapasi brasilialaisen Anselmo Feleppan. Rakkaus ehti roihuta vain muutamien kuukausien ajan ennen musertavaa uutista.

"Aids pysyi Michaelin ja Feleppan suurimpana kammona, ja heillä oli syytäkin olla peloissaan. Michael tunnusti Androsille, etteivät he käyttäneet Felippen kanssa aina kondomeja. Molemmat miehet myös vastustelivat Aids-testejä. Mutta vuoden 1991 syksyllä Feleppa kertoi Michaelille tuntevansa olonsa sairaaksi. Hän oli juuri aikeissa lentää Brasiliaan lomailemaan perheensä kanssa, ja hän kävisi siellä testeissä. Michael pelkäsi pahinta, Vuoden 2004 'George Michael: A different story' -dokumentissa laulaja muisteli katselleensa taivaalle ja lausuneensa ääneen: 'Älä uskallakaan tehdä tätä minulle. Menin jouluksi perheeni luokse ja istuin joulupöydässä ilman tietoa siitä, olisiko kumppanini, josta pöydän ääressä olleilla ei ollut mitään tietoa - tämä rakastamani mies - kuolemansairas, tai olisinko minä itse kuolemansairas. Se oli mahdollisesti elämäni yksinäisintä aikaa'.

Feleppa kuuli uutiset Brasiliassa: hänellä oli Aids.

Hän ei aluksi kertonut asiasta kumppanilleen. Hän ei halunnut huolestuttaa Georgea, Lucia Guanabara sanoi. Mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoa. Feleppa kertoi totuuden Kaliforniassa. He itkivät yhdessä. Michael sanoi myöhemmin, että 'Feleppa oli elämäni ensimmäinen rakkaus, ihminen josta välitin eniten tässä maailmassa - ja hän oli saanut kuolemantuomion 35-vuotiaana'.

Brasilialainen rukoili, ettei Michael kertoisi kenellekään. Mutta epätoivoissaan tämä löysi terapeutin, jolle kertoi koko tarinan. Hän tapasi Androsin Lontoossa ja kertoi uutiset itkien. Hänen ystävänsä meni paniikkiin. Onko sinulla Aids? hän kysyi. Ei, Michael vastasi. Tosiasiassa hän ei voinut tietää - hän ei ollut käynyt testissä.

Michaelin salailu saavutti uuden lakipisteensä. Hän kielsi Androsia hiiskumasta sanaakaan Feleppasta, jonka perhe ei tiennyt mitään salaisesta elämästä George Michaelin kanssa. Mutta tähdellä oli muitakin huolenaiheita: hän näki mielessään uransa tuhoavia lööppejä siitä, kuinka George Michaelin homorakastajalla oli Aids. Michael pysytteli mahdollisimman paljon Los Angelesissa. Hän sanoi, että paikalliset toimittajat tiesivät 'minun olevan homo mutta jättivät minut rauhaa'. Kaliforniassa Feleppalla olisi käytettävissään kaikkein parhaat lääkärit. Michael ei ollut hänen seuranaan - riski tulla nähdyksi oli liian suuri - mutta Kahane pystyi auttamaan asioiden järjestelyssä, ja Michaelilla oli rahaa kustantaa kaikki mahdolliset hoidot, jotka saattaisivat pitää Feleppan hengissä
".

Lainatut kohdat ovat James Gavinin kirjasta "George Michael - Elämä" (Bazar).


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Beef 1-7 ja 1-8: nyt... Tasan 34 vuotta sitt... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova