Tuorein sisältö

'Nyt alkaa uus season' - Def Jam Recordings Finland julkisti uuden nimen

14.07.2023 klo 00.15 | Luettu: 1048 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kultarajan ylittäneen "Sademies"-debyyttialbumin keväällä julkaissut Axel Kala on Def Jam Recordings Finlandin uusin kiinnitys.

KPC-kollektiiviin kuuluva rap-artisti ja tuottaja tunnetaan parhaiten platinahitistään Moni meist sekä Pyrythekidin ja Gettomasan kanssa julkaistusta kappaleesta Epäkohtelias. Axel Kala julkaisi tänä vuonna myös debyyttialbuminsa Sademies, joka on ylittänyt kuuntelumäärillään kultarajan.

"Oma fiilikseni on tällä hetkellä tosi hyvä. Tuntuu, että olen avaamassa artistiurallani nyt täysin uutta sivua ja kaikki tuntuu hyvällä tavalla uudelta ja jännittävältä. Mulle henkilökohtaisesti Def Jamilla on paljon historiallista tunnearvoa, sillä kun nuorena aloitin räpin kuuntelun, valtaosa kuluttamistani artisteista oli nimenomaan Def Jamilta. Kyseessä on siis ehdottomasti itselleni ikoninen levymerkki ja on tosi siistiä, että saan nyt olla osa sitä täällä Suomessa. Tärkein syy uudelle labelille siirtymiseen oli toki kuitenkin oikeat ihmiset ympärilläni sekä hyvä ja lämmin tunnelma. Oloni on tosi tervetullut".

Monilahjakas Axel Kala on yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista uusista rap-artisteista.

"Axel Kala on äärimmäisen taitava ja näkemyksellinen tekijä, on suuri ilo ja kunnia saada hänet mukaan Def Jamille. Olen erityisen vakuuttunut artistin musikaalisuudesta sekä tietynlaisesta rohkeudesta ja kokeilunhalusta seikkailla musiikin kanssa. Arvostan Kalassa myös hänen lyyrisyyttään ja sitä, miten hänen musiikissaan on paljon sisältöä ja ajatusta. Hänessä yhdistyy samanaikaisesti uuden ajan soundit ja klassisen hiphopin tarinankerronta, ja koen tämän mentaliteetin istuvan täydellisesti Suomen Def Jamille", kertoo Universal Musicin Head of A&R Jarkko Ehnqvist.

Axel Kalan voi nähdä kuluvan kesän aikana mm. Blockfesteilla ja Mellakka Festivaleilla osana KPC Show’ta.

Näin Axel komentoi uutista somessa:

"Uus kesä. Uus lafka. Uutta musaa...Def Jam on itelle ikoninen nimi, koska sillon ku alotin räpin kuuntelun joskus alle 10-vuotiaana, nii suurinosa artisteista mitä kuuntelin oli nimenomaan tältä lafkalta. Nyt alkaa uus season ja oon siihe valmis enemmän ku ikinä".




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kotiteollisuuden Kes... Timothée Chalamet on... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova