Tuorein sisältö

Goottigenren kulttisuosikki keikalle Suomeen

24.11.2008 klo 10.36 | Luettu: 3007 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kulttibändin maineessa oleva brittiläinen The Sisters Of Mercy saapuu keikalle Suomeen maaliskuussa. Bändi esiintyy maanantaina 23. maaliskuuta Helsingin Nosturissa. Keikkaliput tulevat myyntiin Tiketissä ja Lippupalvelussa maanantaina 1. joulukuuta.

Alun perin jo vuonna 1980 perustetussa The Sisters Of Mercyssä on nykyään mukana alkuperäisjäsen ja vokalisti Andrew Eldritch sekä hyvin varhaisessa vaiheessa mukaan napattu rumpukone, joka on nimetty Doktor Avalanche:ksi. Lisäksi mukana kiertävät uusimmat jäsenet, kitaristit Ben Christo ja Chris May. Bändi nähtiin Suomessa edellisen kerran vuoden 2006 Tuska-festivaalilla.

The Sisters Of Mercyn viimeisin julkaisu on A Slight Case Of Overbombing -kokoelma vuodelta 1993. Tämän jälkeen bändi ei ole julkaissut materiaalia protestiksi levy-yhtiöitä vastaan, mutta esittänyt kuitenkin uusia kappaleitaan live-yleisöille ympäri maailmaa.

The Sisters Of Mercyn kulttisuosio on pysynyt vahvana vuosien varrella. Bändin musiikillinen vaikutus on ollut erittäin laaja ja esimerkiksi kotimainen The 69 Eyes on maininnut The Sisters Of Mercyn esikuvakseen. Myös goottirockin piirissä bändi on ollut suuri vaikuttaja, vaikka bändi ei itse myönnä soittavansa goottirockia.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Harvinaisesta Beatle... Työstressiä rakastav... >

Keskustelut (3 viestiä)

TL1

24.11.2008 klo 10.50

"Tämän jälkeen bändi ei ole julkaissut materiaalia protestiksi levy-yhtiöitä vastaan"

Hahahaaaa, ehkä päivän/viikon/kuukauden tai jopa vuoden paras vitsi.

TSOM myönsi soittavansa goottirockia silloin kun soittivat goottirockia, tätä ei ole kuitenkaan tehty toisen albumin jälkeen joten on loogista ettei Eldritch väitä olevansa jotain mitä ei ole. Moni orkesteri voisi ottaa miehestä mallia ja lopettaa väittävänsä olevansa goottirock orkesteri jos soitetaan markan heviä.
lainaa
bvirtanen

Moderaattori

Rekisteröitynyt 29.09.2007

24.11.2008 klo 11.04

Tämän jälkeen bändi ei ole julkaissut materiaalia protestiksi levy-yhtiöitä vastaan"

Yllä oleva lause peräisin lehdistötiedotteesta, joten ei ole allekirjoittaneen "mielipide". Sisters Of Mercy oli silkkaa parhautta (allekirjoittaneen mielipide).
lainaa
Bigtoop

Rekisteröitynyt 04.01.2008

24.11.2008 klo 13.33

Voi vide, olipa hyvä uutinen. Pitäs varmaan mennä tsekkailee!
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova