Tuorein sisältö

Tältä näyttää Elisa Viihteen suosikkisarjan Ivalon kolmas kausi

13.09.2023 klo 11.56 | Luettu: 749 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Elisa Viihteen kaikkien aikojen suosituimman alkuperäissarjan, Ivalon, kolmas kausi tulee katsottavaksi Ruutu+-tilauksella keskiviikkona 4. lokakuuta alkaen.

Suomen Lapin lumisiin maisemiin sijoittuva uusi kausi jatkaa suosikkisarjan tarinaa. Nina Kautsalo (Iina Kuustonen) palaa Ivaloon, ja aloittaa poliisipäällikkönä tutkinnan paikallisen apteekkarin murhasta. Samaan aikaan huippusalainen testiauto yritetään kaapata. Pian myös Ninan johtama murhatutkinta osoittaa kansainvälisen autobisneksen suuntaan. Katso uunituore traileri täältä.

Uudella kaudella on mukana Kuustosen lisäksi muita aiempien kausien näyttelijöitä sekä aivan uusia nimiä. Edellisiltä kausilta jatkavat mm. Pihla Viitala, Mikko Leppilampi, Janne Kataja, Taneli Mäkelä ja Iinan roolihahmon tytärtä esittävä Venla Ronkainen. Uusissa jaksoissa paluun tekevät myös ykköskaudelta tutuksi tulleet Hamarit, joita esittävät Kari Hietalahti ja Elena Leeve. Uusina näyttelijöinä mukana ovat mm. Kreeta Salminen, Kai Lehtinen sekä palkitussa Munkkivuori-sarjassa näytelleet nuoret näyttelijälupaukset Viljami Loponen ja Lumo Levy.

"Ivalon uudella kaudella parasta oli Iiro Küttnerin loistava käsikirjoitus ja Lapin visuaalisuus ja tunnelma. Rakastan Lapin kuvausten extreme-olosuhteita. Kuvasimme monesti öisin yli 30 asteen pakkasessa revontulten alla. Kolmannen kauden tarina hyödyntää myös Lapin sääolosuhteita: Lapissa on niin haastavat kelit ajamiselle, että siellä testataan huippuautoja ääriolosuhteissa. Tämä tarjosi mielenkiintoisen alustan rikossarjalle. Minulle ydintä tässä roolissa on oikeudenmukaisuus, jonka puolesta hahmoni taistelee sekä töissä, että kotona. Sarjan sydän on lopulta Äidin ja tyttären välisessä rakkaudessa ja ihanan Venla Ronkaisen näyttelemässä lapsessa", Iina Kuustonen kertoo.

Ivalon kolmas kausi on ensimmäinen uusi Elisa Viihde -alkuperäissarja, joka saa ensi-iltansa Ruudussa. Ivalon jaksoja julkaistaan kuuden viikon ajan keskiviikkoisin, yksi jakso kerrallaan.

Kaikki jo julkaistut Elisa Viihde -alkuperäissarjat ovat katsottavissa Ruutu+-tilauksella lokakuun alusta alkaen. Elisa satsaa jatkossakin laadukkaisiin sisältöihin ja Elisa Viihde -tv-palveluun. Elisa Viihde -alkuperäissarjat tulevat myöhemmin katsottaviksi myös Elisa Viihde -tv-palvelun asiakkaille.





(Elisa Viihde)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kitarajumalat ovat v... Aki Tykki sooloilee:... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova