Tuorein sisältö

Aki Tykki sooloilee: 'Alusta asti oli selvää etten halua hajottaa bändiä'

13.09.2023 klo 13.07 | Luettu: 1488 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Happoradion keulakuvana tunnetuksi tullut laulaja-lauluntekijä Aki Tykki työstää parhaillaan sooloalbumia, joka julkaistaan helmikuussa 2024.

Levyn ensimmäinen single Satulinna, Satumaa ilmestyy perjantaina 15.9.

"Satulinna, Satumaa ajaa maantietä jossain suomalaisuuden ytimen tuntumassa kohti sitä piilotettua onnenmaata, jonka olemassaolosta ei ole varmuutta. Mulle se kertoo tästä jatkuvasta hingustani mennä eteenpäin, nähdä, kokea ja oppia uutta. Se on taiteen tekijälle ihan hyvä lähtökohta, mutta sen kylkiäisenä tulee valitettavasti ikuinen tyytymättömyys vallitsevaan tilanteeseen", Tykki kertoo.

Tykki kertoo soololevyn olleen salaisena haaveena jo pidempään.

"Ajatus kuitenkin kypsyi hiljalleen syksyn 2021 aikana niin että uudenvuoden yönä 2022 tein päätökseni. Ilmoitin asiasta yhtyetovereilleni, jotka alkuhämmennyksen jälkeen taisivat ymmärtää ja ehkä hyväksyäkin syyni ja ratkaisuni. Alusta asti oli selvää, etten halua hajottaa bändiä. Yhtyeen kanssa sovimme jo silloin, että julkaisemme akustisen kokoelmamme syksyllä 2022 ja rundaamme kesän 2023 loppuun, jonka jälkeen jäämme tauolle ja työstän sooloani", Tykki kertoo.

Albumin tuottaa Emma-palkittu Jonas Olsson (BESS, Kuumaa).



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tältä näyttää Elisa ... Cradle Of Filth kolm... >

Keskustelut (1 viestiä)

Sukka

15.09.2023 klo 09.51

Älä hajotakaan Happoradiota, koska se on parasta. Tuo uusi biisi ei iskenyt. Meni liikaa iskelmän puolelle.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova