Tuorein sisältö

Dingo-leffan kuvaukset käyntiin, näyttelijät kommentoivat somessa: 'Tää on käsittämättömän siistiä'

19.09.2023 klo 11.42 | Luettu: 684 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Levoton Tuhkimo -elokuvan kuvaukset alkavat Porissa tänään 19. syyskuuta. Elokuvaa kuvataan syksyn aikana myös Helsingissä. Elokuvan ohjaa Mari Rantasila.

Ensi-iltaa luvataan syksyllä 2024.

Elokuvan pääosaa Pertti "Nipa" Neumannia esittää Saku Taittonen. Teatterikorkeakoulussa opiskeleva Taittonen on nähty jo teatterilavoilla Helsingin Kaupunginteatterin näytelmässä Nimetön sekä TV-sarjassa Helsinki-syndrooma.

Pepeä näyttelee Alvari Stenbäck, Eveä Mauno Terävä, Peteä Samuel Kujala, Jonttua Emil Kihlström ja Quuppaa Valtteri Lehtinen.

Nipan tyttöystävää Marikaa näyttelee Ronja Keiramo. Lisää näyttelijäjulkistuksia on tulossa myöhemmin.

Elokuva keskittyy yhtyeen räjähdysmäiseen läpimurtoon, suosion vuosiin, mutta myös äkilliseen tuhoon. Tarinassa avataan Neumannin henkilökohtaista elämää Dingomanian keskellä. Vaikka elokuva on saanut inspiraationsa tosielämästä, on se silti fiktiivinen teos.

"On hienoa aloittaa nyt kuvaukset syntymäkaupungissani Porissa, jossa asuin 18-vuotiaaksi asti. Erityisen upeaa on, että elokuvassa puhutaan kotimurrettani Poria, jonka käsikirjoittaja Hanna Leivonniemi on taitavasti kirjoittanut tarinaan”, sanoo ohjaaja Mari Rantasila.

Pepeä esittävä Alvari Stenbäck kommentoi somessa:

"Mä näyttelen Pepeä eli bändin basistia.

On ollu ihan mahtavaa, jännittävää ja supermielenkiintosta päästä tähän juttuun mukaan ja uppoutua legendaarisen rokkibändin kulissien taa.

Tästä tää lähtee, 2024 syksyllä sitten Levoton Tuhkimo leffateattereissa".


Myös Quuppaa esittävä Valtteri Lehtinen on lisännyt someen viestiä:

"Mä oon Keijo Q, Quuppa, Dingon rumpali.

Tää on käsittämättömän siistiä! Dingo teki räjähdysmäisen läpimurron, sai aikaan valtavan hysterian, ja tuhoutui yhtä nopeasti.

Nyt se kaikki kuvataan hienoksi elokuvaksi, ja Levoton Tuhkimo nähdään leffateattereissa syksyllä 2024".



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Vain elämää -ohjelma... Foundation 2-10: ja ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova