Tuorein sisältö

Progemammutti Rush lepotilassa

01.12.2008 klo 09.16 | Luettu: 1994 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kanadalainen progeveteraani Rush on lepotilassa. Bändin massiivinen Snakes & Arrows-albumiin liittyvä maailmankiertue loppui elokuun alkuun ja bändin jäsenillä on mielessään vain lepo. 17 studioalbumia uransa aikana julkaissut yhtye viettää ensi vuonna 35-vuotisjuhliaan.

ToledoBlade.comin haastattelussa bändin kitaristi Alex Lifeson toteaa lepäämisen olevan tärkein lähitulevaisuuden haasteista.

- Olemme työskenneet tiiviisti viimeiset seitsemän tai kahdeksan vuotta. Homma on ollut melkoisen kokonaisvaltaista. Nyt meidän on aika ladata akkuja ja unohtaa bändin tulevaisuus hetkeksi. Saatamme kirjoittaa jotain keväällä mutta todennäköisesti palaamme sorvin ääreen vasta syksyllä.

- Vaihtoehtoja on monia mutta todennäköisesti teemme jälleen levyn ja kiertueen. Työskentelymme Snakes & Arrows-albumin tuottaja Nick Raskulineczin kanssa antoi meille ideaa jälleen uudesta konseptialbumista. Mutta, asia jää nähtäväksi.

Kysyttäessä kitaristilta sopivaa päätöstä bändin pitkälle uralle, Lifeson jää mietteliääksi.

- Se on vaikea kysymys. En tiedä. Toisaalta voisimme tehdä järjettömän pitkän jäähyväiskiertueen. Mutta, ajatus hiljaisesta vetäytymisestä kiinnostaa myös kovasti. Rush vain hiljalleen hiipuisi pois ilman suurempaa hälyä.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kallen rynnistys lop... Lähes satavuotias Be... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova