Tuorein sisältö

Electronic Fields Festival siirtyy ulkoilmasta sisätiloihin - tästä on kyse

22.09.2023 klo 09.36 | Luettu: 668 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Electronic Fields Festival -sisäfestivaali juhlitaan perjantaina 27. lokakuuta Viikin Gardeniassa. Kolmelle lavalle nousee illan aikana yhteensä yli 30 kotimaista konemusiikin artistia.

Electronic Fields Festival on järjestetty Viikissä jo kaksi kertaa aiemmin (2016 ja 2017) ulkoilmatapahtumana. Tapahtuma oli määrä järjestää jo elokuussa aiemmalla paikallaan Viikin Maaherranpuistossa, mutta lupien viivästymisen vuoksi tapahtuma siirtyi lokakuulle ja sen myötä sisätapahtumaksi Viikin Gardeniaan.

Festivaalin artistikaarti edustaa laajalti konemusiikin eri osa-alueita, kuten elektronista tanssimusiikkia, teknoa, trancea ja drum & bassia.

"Meille on tärkeää, että kaikenikäiset elektronisen tanssimusiikin ystävät pääsevät nauttimaan Suomen huippuartisteista. Siksi tapahtuma onkin avoinna kaikenikäisille kello 15-19 välisen ajan. Sen jälkeen ikärajaksi tulee K-18. Tapahtumassa on tarjolla hyvän musiikin lisäksi laadukasta ruokaa ja uniikkia tunnelmaa lasiseinäisessä festivaalirakennuksessa", kertoo tapahtuman promoottori Matias Taavitsainen.

Festivaalin artistikaartiin lukeutuvat muiden muassa Suomen kovimpia live-esiintymisiä EDM-keikoilla vetävä nelihenkinen Winning Team, Tampereelta maailmanmaineeseen ponnahtanut Triple M, miljoonia striimauksia Spotifyssä niittänyt Samlight sekä niin bigroomia kuin hardstyleä tuottava Maxed.

Lavalla nähdään myös JaySic, paluun festivaalin lavalle tekevä Mike Anthony, energisistä seteistään tunnetuksi tullut monitaituri Nikos sekä Axity ja Sm!le.

Lisäksi festivaalin lavalle nousevat Weekend Festivalillakin tänä kesänä nähdyt yli viisitoista miljoonaa Spotify-striimausta kerännyt DeejaVu, KLASS, KUOKKA ja Eric Altair, Lionis, Walter Alan sekä Nicky B.

Huom, tapahtuman sisätiloihin mahtuu rajallisten tilojen vuoksi runsaat 500 henkeä.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Helmarit tavoittelee... Portion Boys julkais... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova