Tuorein sisältö

Kotimainen Rioghan pyörittää Britneyn hittibiisiä metallisessa viitekehyksessä

06.10.2023 klo 10.04 | Luettu: 423 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Progeyhtye Rioghan on julkaissut näytteen tulevalta "Covers III" -EP:ltä.

Bändi laittaa Britney Spearsin hittibiisin kierrätykseen.

Laulaja-runoilija Rioghan Darcyn runojen ja lyriikoiden ympärille rakentunut Rioghan on uuden julkaisun äärellä, kun Covers III -EP ottaa paikkansa ennen seuraavan albumin julkaisua. Tuleva EP julkaistaan joulukuun 15. päivä.

Versiolla laulaja Rioghan Darcy, oikealta nimeltään Jenni Perämäki, pääsee esittelemään taitojaan täydellisestä poppisoundista täysimittaiseen räyhäämiseen.

"Toxic oli hauska työstettävä, kun pääsi miettimään kokonaan uutta lähestymistapaa ikoniseen pop-kappaleeseen, jota on itsekin tullut aikanaan kuunneltua tosi paljon. Haluttiin Teemun kanssa tuoda tähän vähän raisumpia sävyjä, kappale antoi hyvin myöden tuoda myös progemetallivivahteita sekaansa".

Goottimausteista progressiivista metallia soittava Rioghan nousi kansainvälisten metallipiirien tietoisuuteen "Blackened Sky" -EP:n sekä "Different Kinds Of Losses" -debyyttialbuminsa myötä. Debyyttialbumin soittajakaarti herätti kovasti huomiota, sillä levy tehtiin yhteistyössä Leprouksen Einar Solbergin sekä Katatonian Jonas Renksenin kanssa. Yhtyeen varsinaisina jäseninä taas ovat muun muassa Red Elevenin Teemu Liekkala sekä Leveragen Valtteri Revonkorpi.

Rioghan nähdään ensimmäistä kertaa livenä "The Ones To Watch" -tapahtumassa Helsingin On The Rocksissa 15.11.






V2.fi | J.A. Kaunisto
< Miltä kuulostaisi li... Vain elämää -ohjelma... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova