Tuorein sisältö

David Coverdale ja Whitesnaken kiertue - ei onnistu tällä hetkellä, toteaa Coverdale

12.10.2023 klo 11.03 | Luettu: 597 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Whitesnaken David Coverdale on 72-vuotiaana tilanteessa, jolloin pitää alkaa miettimään eläköitymisen mahdollisuutta. Mutta, eläköitymisen aika ei ole vielä - mutta terveysvaivat estävät parhaillaan keikkailun.

Reilu vuosi sitten Whitesnake joutui perumaan keikkoja ja kiertueen Scorpionsin kanssa Coverdalen sinnikkään ylähengitystietulehduksen johdosta.

SiriusXM:n "Trunk Nation With Eddie Trunk" -ohjelmassa Coverdale totesi olevansa bändin tyyppien kanssa yhteydessä, bändi on siis edelleen olemassa ja valmiina tie päälle - kyselyitäkin tulee kaiken aikaa. Mutta, ensin pitää saada päämies kuntoon. "En pysty viihdyttämään muita, jos en ole fyysisesti kunnossa".

Lisäongelmana on kaatumisen aiheuttamat vammat. Rokkari puhuu olkapään jännevaivavasta nimeltään kiertäjäkalvosimen repeämä. Lisänä vielä nivelreuma, joten terveysvaivaa alkaa olla riesana.

"En voi jatkaa ennen terveysasioiden selvittämistä. En missään nimessä halua kokea viime vuoden tuskaa uudelleen, kun jouduin palamaan häntä koipien välissä kotiin kesken kiertueen. Se oli rankkaa, ja sairastelun jatkuminen melkein vuoden ei ole auttanut asiaa".



(Blabbermouth.net)


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tässä on uusi The Vo... Tältä näyttää Klamyd... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova