Tuorein sisältö

Kotimainen metalliyhtye Mors Subita julkaisi brutaalin albumin, jolla irtoaa huomiota myös ulkomailla

13.10.2023 klo 22.31 | Luettu: 843 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Alkujaan Oulusta lähtöisin oleva metalliyhtye Mors Subita on valmistellut huolella tulevaa pitkäsoittoaan ja tiputellut siltä Lamb of Godin, Gojiran ja At The Gatesin jalanjäljissä kulkevia singlejä pitkin vuotta.

Nyt Mors Subitan viides levy on täällä: "Origin of Fire" on julkaistu tänään saksalaisen Out of Line -levy-yhtiön kautta. Albumin tiukkoihin soundeihin potkua toi tanskalainen musiikkituottajavelho Tue Madsen, joka miksasi ja masteroi albumin.

"Origin of Fire vie bändin lähemmäs sen juuria: aggressiivisten ja thrash-katkuisten riffien sekä suoraviivaisen rytmiikan pariin. Siellä täällä on pilkahdus melodista tunnelmaa ja oikein ajoitettuja industrial-vaikutteita, mutta kokonaisuudessaan albumi nojaa debyyttilevymme kaltaiseen raskaaseen äänimaisemaan. Bändin kehityksen voi aistia yhteen nivoutuneesta soitosta sekä tuotannosta. Pyrimme tuomaan äänimaailmaan myös lisää luonnollisuutta, ja onneksemme saimme mukaan muun muassa Meshuggahin, The Hauntedin ja Moonspellin kanssa työskennelleen Tue Madsenin, joka loihti levylle vihaisen ja etenkin itse bändin kuuloisen soundin".

Levyn kakkosraita Fire, Walk With Me julkaistaan tänään Riivata Visualsin tuottaman näyttävän musiikkivideon kera.

"Musiikillisesti ”Fire, Walk With Me” on yksi raskaimmista ja vauhdikkaimmista kappaleista joita bändi on julkaissut uransa aikana. Kaikkinensa se on varsin onnistunut kombinaatio grindausta, junttariffejä sekä vienoa kitaramaalailua. Mielestämme kappale avaa mainiosti albumin heti introkappaleen, Into the Flamen, jälkeen".

Mors Subitan tulevat keikat:
20.10.2023 Mors Subita & Vorna / Kauhajoki, Wanha Mestari
21.10.2023 Mors Subita (levyjulkkarit) + Shereign + I Am Your God / Oulu, Kantakrouvi
16.11.2023 Mors Subita + Marianas Rest / Tampere, Klubi
17.11.2023 Mors Subita + Shereign + I Am Your God / Helsinki, On The Rocks





Kuva: Susanna Raitamaa

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kurt Russell tietää ... Hugh Grantin umppa-l... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova