Rick and Morty 7-1 ja 7-2: herra ulosteinen pyllynreikä (ja) Hugh Jackman vie(vät) huomiota uusilta ääniltä

Rickin ja Mortyn uudet ääninäyttelijät ovat muodollisesti päteviä. Äänten energian voi kyseenalaistaa, mutta se on kaksipiippuista, kun hahmot ovat pitkään olleet rutinoituneita ja kyynisiä verrattuna alkuperäiseen ideaan, jossa Rick on juoppohullu psykopaatti ja Morty narisee ja kiljuu kaikesta järkyttyessään. Katso huviksesi pilottijakso, jos viime kerrasta on aikaa.

Kauden 1. jakso on niin huono, että äänet ovat ongelmista pienin. Nerokasta! 2. jaksossa Rick ei ole oma itsensä virallisesti, mutta toisaalta satunnaisille gangstereille on päivänselvää, että tässä ovat Rick ja Morty, joten paljonpa enää ääniä mietin.

1. jaksossa herra Poopybutthole on alkoholisoitunut, joten Rick koettaa nihkeästi järjestää väliintulon keräämällä yhteen tuttuja hahmoja. He juopottelevat. Puoliksi hyväksyin sen, että kausi alkaa rennosti irtovitseillä ja nostalgialla, mutta se on laimeaa, kun mukaan liittyy aito, "tosi itseironinen" Hugh Jackman. Simpsonit harrasti näitä stuntteja kasvavissa määrin alamäkensä alkaessa, jolloin (1997) South Park keksi pistää George Clooneyn haukkumaan koirana. Tämä jakso ajaa ojasta vielä erikseen suohon Predatorin esitellessään. Joo, se on leffojen Predator! Tajusitko? En minäkään.

2. jaksossa Rick suivaantuu Jerrylle, joka pitää Rickin älyä synnynnäisenä. He vaihtavat ruumiita "realistisesti". Kaikki muut ruumiinvaihtokomediat käsittelevät aivoja tasavahvoina "kovalevyinä", joille voi siirtää minkä tahansa sielun sellaisenaan. Nyt kaikki menee välittömästi ja luovasti pieleen, kun Rickin teratavun sielu on Jerryn lerpulla. En turhaan paljasta enempää, kun jakso on uunituore. Tutulla tasolla ollaan, kun ideat ovat jännittäviä jo ilman vitsejä, mutta vitseillä & "johtopäätöksillä" on tilaa terävöityä.

Kauden keskiarvo 2 jakson jälkeen:


< Jaksot 6-9 ja 6-10 --- Jaksot 7-3 ja 7-4 >

Katsottu: HBO Max