Tuorein sisältö

Helsinkiläinen progemetallisti julkaisi kunnianhimoisen ja mahtipontisen uutuusviisun

24.10.2023 klo 11.40 | Luettu: 521 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Helsinkiläinen progressiivisen metallin lähettiläs EGRES on julkaissut odotetun uuden singlen Higher Beings.

Debyyttialbuminsa "Introspection" kesäkuussa 2022 julkaissut yhtye vie tyyliänsä entistäkin mahtipontisempaan suuntaan.

Uudella singlellä kuullaan mm. peräti kolmea yhtyeen jäsentä laulusolistina. Ääneen pääsevät Hanna Lahtisen lisäksi Juuso Tolonen sekä Tristan Lumme, jotka ovat aiemmin pysytelleet taustalauluissa. Higher Beings on edeltäjiään monipuolisempi, ehkä raskaampikin, teos ei paljasta kaikkia koukkujaan vielä ensimmäisellä kuuntelukerralla.

"Aikamoinen matka, niin biisi kuin sen tekoprosessikin. Kappaleen ensimmäinen demo syntyi joskus 2021 kevättalvella samaan aikaan kun treenailimme debyyttialbumi ”Introspectionin" biisejä. Kappale oli tuolloin vahva lupaus siitä, että Introspectionin jälkeenkin on elämää".

Kappaleen kantava teema on yksilön havahtuminen epäterveeseen hierarkiaan ja vuoropuhelua käydään kolmen eri hahmon kesken.

Singlen taustajoukkoihin kuuluu nimekkäitä suomalaisia tekijöitä. Miksauksesta vastasi mm. Arion-yhtyeestä tuttu Topias Kupiainen, ja masteroinnin hoiti mm. Apocalyptican ja Rammsteinin kanssa töitä tehnyt Svante Forsbäck. Ensimmäistä kertaa mukana oli myös tuottajan roolissa Mikko Aaltio, Aaltio vastasi myös kappaleen orkestraatiosta.

EGRES keikoilla:
15.11. Bar Loose, Helsinki
25.11. Skenesali, Vantaa
28.3. Tapper, Tallinna





Foto Tuomas Hietala


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Ennakkobiisi Jouni H... Sweden Rock julkisti... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova