Tuorein sisältö

Mamban solisti myyräkuumeessa, keikat ja Linnan juhlat seis

04.12.2008 klo 16.16 | Luettu: 3556 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Mamba-yhtyeen laulaja-lauluntekijä ja ehdoton keulakuva Tero Vaara on joutunut sairaalahoitoon myyräkuumeen eli Puumala-viruksen johdosta.

Vaara on ollut sairaalassa jo sunnuntaista lähtien. Yhtyeen viikonlopun Helsingin ja Porin keikat on peruttu. Myös Tero Vaaran kutsu itsenäisyyspäivän juhliin presidentinlinnaan kaatuu sairastumisen johdosta. Tietojen mukaan Vaaran osallistumisen peruuntuminen on jo ilmoitettu asianosaisille.

Munuaisoireisiin verenvuotokuumeisiin kuuluvan myyräkuumeen aiheuttaa myyrien levittämä Puumala-virus, joka leviää ihmiseen hengitysteitse. Tauti alkaa yleensä äkisti ja rajusti korkealla kuumeella. Seuraavaksi voi seurata päänsäryn ohella muita keskushermosto-oireita, munuaisoireet alkavat muutaman päivän kuumeilun jälkeen.

Potilas parantuu yleensä täysin, bonuksena saa elinikäisen suojan tautia vastaan. Tauti ei tartu ihmisestä toiseen, varsinaista lääkettä ei ole olemassa.

Mamban kotisivuilla asia todetaan seuraavasti:

"Ei tullut paraaatimarssia Uralille. Tero Vaara antautui Puumala-virukselle. Toipuminen jatkuu..frakin sijaan miehemme juhlii 91 vuotiasta Suomea sairaalahoidossa, Laitospesula Oy:n aatteensinisissä tamineissa".






V2.fi | J.A. Kaunisto
< Hilary Swank Antti J... Myös Vihreän Timanti... >

Keskustelut (2 viestiä)

tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

04.12.2008 klo 17.54

Onni Linnanjuhlien vieraille :D
lainaa
herba

04.12.2008 klo 20.40

sitä saa mitä tilaa...
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova