Tuorein sisältö

Tikkurila Festivaalin juhlavuoden ensimmäiset artistinimet vahvistettu

01.11.2023 klo 21.01 | Luettu: 603 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

10-vuotissynttäreitään viettävä Tikkurila Festivaali järjestetään Tikkurilan Hiekkaharjun kentällä jälleen heinäkuun puolivälissä, 18.-20.7.2024.

Ensimmäiset esiintyjät on julkistettu: Kaija Koo, Käärijä, SANNI, Ellinoora, Sexmane, Karri Koira sekä Elastinen. Festivaalin ohjelma täydentyy vielä ennen joulua.

Tikkurila Festivaali järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa K18-tapahtumana. Festivaali keräsi kävijöitä 30 000.

"Kävijäkyselyn tuloksena siirtyminen kokonaan ikärajalliseen festivaaliin otettiin hyvin vastaan. Tämä muutos sujuvoitti liikkumista alueella ja palvelujen saatavuus oli parempi. Kyselyn perusteella yleisö oli hyvin tyytyväinen alueen järjestelyihin ja palveluihin. Näihin tulemme panostamaan jatkossakin", lupaa tuotantopäällikkö Hanna Kaukoniemi.

"Luvassa on yli 20 huippunimeä laajasti eri genreistä. Katse kannattaa ottaa jo kohti kesää, piirtää Tiksi kalenteriin ja napata Early Bird -liput haltuun", vinkkaa promoottori Janne Tamminen.

Tapahtuman Early Bird -lipunmyynti on avattu yhden, kahden ja kolmen päivän lippujen osalta Tiketissä ja Lippupisteessä. Rajoitettu erä edullisia festivaalilippuja on myynnissä 31.12.2023 saakka niin kauan kuin niitä riittää. VIP-lipunmyynti avautuu vielä ennen joulua. Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta.



(Kuva Atte Mäläskä)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Marvel-pomot ovat hu... Ruotsalainen Time To... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova