Tuorein sisältö

Viimeinen The Beatles -kappale julkaistu - katso dokumentti vuosikymmenien työn tuloksesta

03.11.2023 klo 00.02 | Luettu: 620 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Viimeinen The Beatles -kappale Now And Then on julkaistu.

John Lennonin kasettidemosta, jolla John lauloi ja soitti pianoa, syntyi lopulta muiden Beatles-hahmojen avulla kokonainen biisi.

John sävelsi Now and Then -kappaleen 70-luvun lopulla ja äänitti siitä demon säestäen itseään pianolla. Vuonna 1994 hänen puolisonsa Yoko Ono antoi kappaleen Paulille, Georgelle ja Ringolle yhdessä Free As A Bird- ja Real Love -demojen kanssa. Kaksi jälkimmäistä demoa bändi viimeisteli ja julkaisi, ja äänitti samalla myös osuuksia Now And Then -kappaleeseen, jota ei silloin kuitenkaan saatu valmiiksi.

Sen ajan teknologialla ei Lennonin laulua ja pianoa saatu erotettua toisistaan. Vuonna 2022 tilanne oli toinen. Single viimeisteltiin Peter Jacksonin avustuksella ja kappaleella kuullaan myös George Harrisonin kitarataltioinnit vuodelta 1995.

Now And Then -singlen pitkästä syntyprosessista kertoo 12-minuuttinen dokumenttielokuva, joka löytyy nyt mm. Yle Areenasta ja The Beatlesin YouTube-kanavalta.

Katso suomeksi tekstitetty dokumentti täältä.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Our Flag Means Death... Tänään televisiossa,... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova