Presidentti Kekkonen 'vierailee' Grillijono K.O:n uudella viisulla ja puhuu populismista ja sosiaalisesta mediasta!
Urho Kekkosella on asiaa.
Suomea 60-ja 70-luvun epävakaiden kausien aikana johtanut presidentti Kekkonen "vierailee" Grillijono K.O.:n uudella videolla Härmägeddon. Kyseessä on myllykirje some-vöyhöttäjille!
Grillijono K.O:n uutuus Härmägeddon on samalla 1. maaliskuuta 2024 julkaistavan kakkosalbumin nimikkokappale.
Biisin videolla ääneen päästetään itse Kekkonen, joka paasaa populismin ja sosiaalisen median algoritmien vaikutuksesta ihmisten tiedonhankintaan ja maailmankuvaan ylipäänsä. Viestiä tehostaakseen Kekkonen ottaa kovat keinot käyttöön ja sonnustautuu videon edetessä metallimaailman univormuun eli corpse paintiin. Samalla hän antaa vihjeen, että saattaa jäädä seikkailemaan yhtyeen kuvastoon pidemmäksikin aikaa.
"Täällä Härmässäkin osataan jo tykitellä Amerikan meiningillä, ainakin mitä kansan medialukutaitoon tulee. Saatanan tunarit, joku voisi tokaista", bändin laulaja-kitaristi Lobo-Tommi toteaa.
Tulevan albumin on tuottanut ja masteroinut mm. Amorphiksen ja Waltarin kanssa työskennellyt Sami Koivisto. Yhtye kuvailee albumin soundin olevan monipuolisesta kappalemateriaalista huolimatta aiempaa yhtenäisempi. Samalla Härmägeddon-albumi on iso harppaus bändille sekä biisimateriaalin että tuotannon puolesta. Albumilta on aiemmin julkaistu Golgatan kuningas -single ja luvassa on vielä kaksi rockinkatkuista maistiaista ennen kokopitkää.
Albumin julkaisusta vastaa Rockhopper Music.
(Foto Tero Björklund)

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti