Tuorein sisältö

One Piece 1-8: viimeistele arkkiviholliset varhain, lööbaile loppupäivä

30.11.2023 klo 21.30 | Luettu: 689 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 1 - Jakso 8:
Worst in the East


Kohtaukset väännetään väärään järjestykseen kuin tahallaan. Namin vakaumus selitettiin juuri ennen vakaumuksen kumoamista, joten ei jäänyt aikaa uskoa siihen saati pohtia tulevaa. Nyt takauma hitusen elävöittää edesmennyttä vakaumusta. Järkevässä välissä se olisi saattanut auttaa puijaamaan, että Nami on kahden vaiheilla.

Sankarit päättivät haastaa valtavan fisuarmeijan. Nyt siviilitkin ovat valmiita sotaan, mutta se johtaisi teurastukseen, joten Luffy etsii lähestymistapaa. Katsoja myös tietää, että viranomaiset ovat tulossa, joten olisiko tässä ensimmäisen Pirates of the Caribbeanin kutinaa? Ei.

Miekka- ja potkumies pärjäävät armeijalle kahdestaan, joten Luffy & Nami etsivät pääpahista & lähestymistapaa. Äijän löydyttyä talosta, Namin lähestymistapa on lähteä takaisin. Armeija onkin nyt tuhottu.

Tappeluja toki nähdään. Kepeän koominen liike-energia ajaa asiansa ja jopa luo illuusion taistelutoverien kehittyvistä suhteista, kunhan emme märehdi sitä, että tätä alustettiin ryppyotsaisesti useamman jakson ajan. Luffy jatkaa jeesustelua ennen ja jälkeen sen, kun hän on luutunnut lattioita voittamattomalla kalamiehellä: Luffy vaikka kuolee kenen tahansa kummin kaiman puolesta! Kiva. Jakso on yhä vasta alussa.

Nyt käsitellään erikseen viranomaisia eli Luffyn suhdetta hänen amiraali-vaariinsa. Vaari on todellinen uhka. Hän nimittäin osaa tapella. Mutta nyt hän luovutti. Hän jahtasi Luffya melkein koko kauden, mutta ei vakavissaan.

Näissä tunnelmissa kauden päätösjakso on virallisesti onnistunut ylittämään oman puolivälinsä. One Piece! Of shit.

Tunnetasolla yhä osittain uskon "rennon miehistön" pähkähulluihin seikkailuihin, jotka ovat vasta alussa, mutta sarjassa ei ole mitään järkeä. Tyyli ei toimi. Tarina ei toimi alustavastikaan. Hahmoista 15% toimii 40% ajasta. "Mitä tahansa voi tapahtua" tai lähinnä mikä tahansa voi jäädä perustelematta.

Animeversio on visuaalisesti pähkähullu. Käsittääkseni näytelty versio on varsin uskollinen, mutta se on myös vakava ja vähäenerginen (varsinkin Luffyn kaverien näyttelijöitä ajatellen), joten jos anime on sokerihumala, näytelty versio on diabetes.


Keskiarvo 8 jakson jälkeen on 2,25/5.


Lopullinen arvosana 1. kaudelle on 2,24/5.


< Jakso 1-8

Katsottu: Netflix

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Sonic the Hedgehog 3... The Hellacoptersin s... >

Keskustelut (1 viestiä)

MikroPop

Rekisteröitynyt 05.11.2019

02.12.2023 klo 00.44 1 tykkää tästä

Näytelty versio ei ole erityisen uskollinen. Juonen suuret linjat kyllä mukailevat animea/mangaa, mutta muuten kaikenlaista on muuteltu ja osa epäloogisuudesta tulee tästä, vaikka onhan tuo alkuperäinenkin välillä melkoista tajunnanvirtaa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova