Tuorein sisältö

Tämä kannattaa ottaa haltuun - Käärijän kevään ainoa kokopitkä show

05.12.2023 klo 00.04 | Luettu: 607 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Hillittömällä tahdilla koko vuoden 2023 keikkaillut Käärijä nähdään ensi keväänä omalla keikalla ainoastaan Helsingin BÖLE Arena & Clubilla.

Kyseessä on kevään ainoa mahdollisuus nähdä Käärijän energinen kokopitkä show livenä.

Tapahtuma järjestetään 4.5.2024 Pasilan sydämessä, Messukeskuksen yhteydessä sijaitsevassa upouudessa keikkapaikassa, joka mahdollistaa ainutlaatuisen keikkakokemuksen yli 4000-päiselle yleisölle.

Käärijän konsertti kantaa nimeä "It’s Crazy It’s Part2" - lavalla nähdään Käärijän lisäksi yllätysvieraita. Konsertti on sallittu kaikenikäisille faneille. Konsertin lipunmyynti alkaa torstaina 7.12. klo 9.00 Lippupisteessä.

"Pienen keikkatauon jälkeen akut tulee olemaan ladatut ja fiilis korkealla, kun kevään ainoat bileet pärähtää käyntiin. Toivon, että jengi pääsee mestoille ja pidetään yhdessä hullut bileet. Hikeä ei tuu puuttumaan tältäkään keikalta".

Käärijän keikan päätyttyä bileet jatkuvat myöhään yöhön BÖLE Arena & Clubilla. Liput takaavat täysi-ikäisille pääsyn keikan lisäksi myös loppuillan jatkoille.

Käärijä - It’s Crazy It’s Part2
Helsinki, BÖLE Arena & Club, Veturimiehenkatu 7
LA 4.5.2024
(Saatavilla myös perhelippuja (Aikuinen 37,90€ + alle 15 v. lapsi 25,00€)
S/K-18 - Rajattu anniskelualue keikan aikana


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Pohjois-Euroopan suu... Kaley Cuoco yllätett... >

Keskustelut (1 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

05.12.2023 klo 06.40

Kuinkahan monta kertaa 'se' kappale esitetään illan aikana.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova