Tuorein sisältö

Van Halen kyykytti karkkitestillä keikkajärjestäjiä, katso historiallinen bäkkärilista

12.12.2008 klo 08.59 | Luettu: 3828 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Van Halenin on sanottu 80-luvulla liittäneen keikkojensa bäkkärilistaan "testipyynnön", jonka avulla valvoivat keikkäjärjestäjien sitoutumista asiaan. Pienen ja mitättömän pyynnön perusteella saattoi tehdä johtopäätöksiä, kuinka tarkkaan järjestäjät olivat monikymmensivuisen raiderin lukeneen - jos pienissä asioissa lipsuttiin, miten oli vaikkapa esiintymislavan sähkö-ja valaistussysteemeissä! Van Halenin vaatimus liittyi suosittuihin M&M-suklaakarkkeihin. Bäkkäriltä piti löytyä kulhollinen nameja - mutta ruskeat karkit piti ehdottomasti poistaa...

Nyt tästä historiallisesta dokumentista on saatu julkisuuteen aito todiste. "M & M's (WARNING: ABSOLUTELY NO BROWN ONES)" oli todella olemassa. Vuoden 1982 raiderista voi myös huomata, etta alkoholijuomia kului tuolloin suhteellisen reippaasti. Olutta ja viinejä on listalla pullokaupalla ja ruokaa pitää tarjota 30 henkilölle.

Lista on peräisin vuonna 1987 kuolleen promoottorin Jack Bellen omaisilta.

Katso historiallinen dokumentti vuodelta 1982 Smoking Gunin sivuilta. (Kuuluisa M&M-kohta löytyy linkkisivulta 9.)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Ehdokkaat Golden Glo... AC/DC:n kotisivut va... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova