Tuorein sisältö

Myrskyluodon Maija menestyy kuin 1976: viikonlopun katsotuimmat elokuvat

22.01.2024 klo 14.55 | Luettu: 556 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Myrskyluodon Maija oli ylivoimaisesti katsotuin elokuva Suomessa ensi-iltaviikonloppunaan. Lippuja meni kaupaksi enemmän kuin top-10-listalta juuri pudonnut Pelle Hermanni kakkonen on myynyt kuukaudessa, joten se on osittain ratkaisematta, onko 50-110-vuotiaille suunnattu nostalgia suomalaisen elokuvan tulevaisuus. "Myrskyluodon Maija" on samannimisestä 70-luvun tv-sarjasta ja Anni Blomqvistin Myrskyluoto-romaaneista tuttu hahmo, joka pärjäilee sisulla Ahvenanmaan saaristossa vuosikymmenien ajan.

Toinen kotimainen uutuus Räkä ja Roiskis on Juice Leskisen 90-luvulla kirjoittamiin lastenkirjoihin perustuva komedia. Leffa kertoo veljeksistä, joiden on trailerin mukaan löydettävä mummonsa reiät. Erään kirjan nimi on Räkä ja Roiskis naisissa, joten loogiselta vaikuttaa.

Tänä vuonna koetaan taas tavallista vähemmän amerikkalaisia ensi-iltoja: syynä ovat nyt viime vuoden lakot. Pohjois-Amerikassa ei tapahtunut paljoa päättyneenä viikonloppuna, mutta muutamat vanhat vaihtoehdot jatkoivat tasaista matkaa. Pienen budjetin scifijännäri I.S.S. oli katsotuin uutuus, mikä ei tee siitä välitöntä hittiä. Leffa kertoo konfliktista, joka leviää maan päältä kansainväliselle avaruusasemalle, jossa on amerikkalaisia ja venäläisiä.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa

Sija. Elokuva (katsojia viikonloppuna) [katsojia yhteensä] |viikko|

1. Myrskyluodon Maija (43 118) [46 201] |1|
2. Anyone But You (6 505) [37 919] |4|
3. Poor Things (5 614) [21 144] |2| - arvostelu
4. Vonkka (5 354) [132 416] |7|
5. Syke-elokuva: Särkynyt sydän (5 110) [100 816] |4|
6. Mean Girls (4 810) [16 689] |2|
7. Räkä ja Roiskis (4 150) [4 399] |1|
8. Kuolleet lehdet (4 055) [285 915] |19|
9. Muuttomatka (3 085) [55 359] |5|
10. Toive (2 909) [78 821] |6|

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Pohjois-Amerikassa

Sija. Elokuva (viikonlopun tulos: milj. $) [kokonaistulos] |viikko|

1. Mean Girls (11,7) [50,0] |2|
2. The Beekeeper (8,5) [31,1] |2|
3. Vonkka (6,4) [187,2] |6|
4. Anyone But You (5,4) [64,2] |5|
5. Muuttomatka (5,3) [94,7] |5|
6. Aquaman and the Lost Kingdom (3,7) [114,2] |5| - arvostelu
7. I.S.S. (3,0) [3,0] |1|
8. Night Swim (2,7) [23,8] |3|
9. The Boys in the Boat (2,5) [43,9] |4|
10. Poor Things (2,0) [20,4] |7| - arvostelu

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Näin Levyraadin vaki... Voice of Finlandissa... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova