Tuorein sisältö

Idolikisa kokee muutoksia, väittää nettiin vuotanut muistio

15.12.2008 klo 15.30 | Luettu: 4792 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

American Idol-ohjelmaan suunnitellaan "parannuksia". Ohjelmaa lähettävän yhtiön suunnitelmissa on tehdä pienoinen "kasvojenkohotus".

Nettiin vuotaneen muistion mukaan seuraavalla Idolinhakukaudella vähennetään alkupään "massakarsintatilaisuuksien" osuutta ja lisätään Hollywood-meininkiä. Tarkoitus on siirtää painopistettä lahjattomien esiintyjien nauramisesta suurimuotoisen shown suuntaan. Parhaisiin kykyihin kiinnitetään lisää huomiota ja semifinalistijoukkoa kasvatetaan 24 kilpailijasta 36 parhaaseen laulajakykyyn.

Lisäksi villillä kortilla on mahdollisuus jatkaa kilpailussa, vaikka kansan äänet eivät riittäisi. Lisäksi kisaan tulee mukaan neljäs tuomari.

American Idol on vuodesta toiseen menettänyt katsojiaan mutta pitää kuitenkin edelleen pintansa paremmin, kuin moni vaikeuksissa oleva tositelkkariformaatti.

Tammikuussa alkava Idolikausi on jo kahdeksas. Vuoden 2008 voittaja on nimeltään David Cook.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Juho Tolppola iskee ... Madonna ja Guy Ritch... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (5 viestiä)

Rams

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

15.12.2008 klo 16.59

Tiedä sitten miten massat tuohon reagoivat, mutta omiin huvitustarkoituksiini suunta on 180 astetta väärä. Parasta antia ovat nimenomaan alun sekoilut.
lainaa
Pkunk

Rekisteröitynyt 08.08.2007

15.12.2008 klo 17.13

Ne alkupäänlauleskelut ovat juuri niitä parhaimpia. Tämä luo kontrastia niihin parempiin kilpailijoihin ja onhan se piru vie hauskaakin! Erillaiset persoonat ovat tämän kilpailun "se" asia. Lisäksi tuolla rapakon takana taso on sen verran kova että tylsäähän se on katsoa/kuunnella suuren lauleskelijajoukon virheettömiä esityksiä.

Samaa mieltä myös ylemmän kanssa, että nyt mennään väärän suuntaan.
lainaa
Sepi

15.12.2008 klo 17.51

En ole katsonut koko Idolsista muuta kuin alkukarsintatilaisuudet. Jos tämä loppuu, loppuu katsominen kokonaan osaltani.
lainaa
Marko

15.12.2008 klo 19.51

Hyvä homma. Hermot menee katella niitä pellejä. Jospa ne ei enää haekaan ohjelmaan niin suurissa määrin kun ruutuaikaa ei enää tarjotakaan entiseen malliin.
lainaa
kyllä

15.12.2008 klo 21.39

Enemmän finalisteja, enemmän finaaleja, villejä kortteja --> lisää rahaa tekijöille. \o
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova