Tuorein sisältö

Tuskassakin kesällä esiintyvä Luna Kills julkaisi uutta

02.02.2024 klo 14.17 | Luettu: 474 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Tuskassakin kesällä esiintyvä Luna Kills julkaisee uutta.

Luna Kills on tehnyt nimeään tunnetuksi vakuuttavana ja kansainvälisen kuuloisena alternative-bändinä, jonka viime vuoden singlet Deep cuts ja Super sick tavoittivat isoja kuulijakuntia valtakunnallisilla radiokanavilla.

Uusi single on We were born to die, mukana myös vierailevaa artisti eli EDM-nimi RANKKA.

"We were born to die on kyyninen ja melodramaattinen biisi ihmisten tuhosta omissa käsissään. Tuotannossa haluttiin luoda dystopisen oloinen konemusaan kallistuva soundimaailma, ja inspiraationa oli vahvasti pelimusiikki. Biisiä sovittaessa tuntui, että ei löydetty mitään fiilikseen sopivaa tapaa duunata kappaleeseen eri tasolle vievää c-osaa, ja kappale kaipasi kuitenkin jotain repäisevää. Pohdittiin, että joku feat-artisti olisi hauska idea. EDM-artisti RANKKA oli käynyt meidän keikoilla ja kaikkien mielestä hän teki tosi siistiä musaa, joka sopisi biisissä jo rakennettuun konemusafiilikseen. RANKKA lähti mielellään mukaan ja duunasi biisiin todella siistin dubstep-väliosan".

Singlen upea kansitaide heijastelee kappaleen kylmiä sanoituksia.

"Lyriikat ovat hyvin nihilistinen otanta ihmiskunnan itsekeskeisyyteen, itsensä tuhoamiseen ja siihen, että vaikka emme vieläkään ymmärrä edes olemassaolomme tarkoitusta, missio tuntuu olevan sen ennenaikaisessa tuhoamisessa."




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Uniklubi julkaisi ju... Tim Burton -rintamal... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova