Tuorein sisältö

Saksan heavy metal -veteraani Accept julkaisee Humanoidin

06.02.2024 klo 21.46 | Luettu: 457 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Saksalainen metallisuosikki Accept julkaisee uuden "Humanoid"-albuminsa 26. huhtikuuta.

Albumin julkaisun jälkeen bändi suuntaa massiiviselle kiertueelle. Ensin suuntana on Etelä-Amerikka, ja kesäisten festarikeikkojen jälkeen Euroopan keikkalavat kutsuvat loka-marraskuussa.

Ensimmäiset maistiaiset tulevalta albumilta saadaan jo 28. helmikuuta, kun ensimmäinen single julkaistaan videon kera. Tulevan studioalbumin on tuottanut, äänittänyt, miksannut ja masteroinut jälleen Andy Sneap.

"Albumilla on loistava energia kautta linjan! Työskentely parhaan metallituottajan Andy Sneapin kanssa jälleen oli todella hauskaa, meillä oli loistava tiimi. Rakastamme kaikki uutta levyä ja odotamme innolla, että pääsemme soittamaan sitä livenä. Toivottavasti myös fanimme pitävät siitä yhtä paljon", toteaa Wolf Hoffmann.

Vuona 1976 perustettu Accept oli yksi Saksan ensimmäisistä isoista metallibändeistä ja suosio on vahvaa yhä 2020-luvulla. Bändin edellinen "Too Mean To Die" -albumi vuonna 2022 kotimaansa virallisen albumilistan kakkoseksi ja on haalinut yhtyeelle yli miljoonan kuukausikuuntelijan joukon Spotify-palvelussa.





V2.fi | J.A. Kaunisto
< Seuraavan Evil Dead ... Tänään televisiossa,... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova