Tuorein sisältö

Sinfoniametallisti Epican kitaristi paloi loppuun

17.12.2008 klo 13.49 | Luettu: 3576 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Hollantilaisen Epican alkuperäisjäsen ja kitaristi Ad Sluijter on päätttänyt jättää bändin. MySpace-blogissaan mies toteaa homman kaatuneen osittain loppuunpalamiseen, jatkuva kiire ja kiertueet jättivät jalkoihinsa kaikkein tärkeimmän - musiikin.

Kun inspiraatiota ei ehdi odotella, säveltämisestä tulee välillä pakonomaista rutiinia. Perfektionistin mielenlaadulle kiire ja päälle painavat aikataulut ovat vaikea pala. Ad ei mielestään saanut tarpeeksi aikaa kehitellä sävellyksiään. Turhautuminen johti lopulta siihen, että säveltämisestä hävisi hauskuus ja tunteen palo. Jotain piti tehdä. Niinpä mies jättää omasta tahdostaan Epican.

Epica on perustettu vuonna 2002. Bändin viimeisin albumi The Divine Conspiracy julkaistiin viime vuonna. Epica on viettänyt kuluvan vuoden tiiviisti tien päällä. Jo tammikuussa aloitettiin Euroopan keikoilla, huhtikuussa suunnattiin Pohjois-Amerikkaan josta matka jatkui Etelä-Amerikan kierrokselle. Kiertue jatkui ilman suurempia taukoja Euroopan puolella.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Robbie Williamsin uu... Mikkosten helppoa el... >

Keskustelut (3 viestiä)

Sihi

Rekisteröitynyt 04.07.2007

17.12.2008 klo 17.12

Enpäs tiennytkään että Epica niin kuuluisa jo Suomessa olisi että tästä täällä uutisoitaisiin. :s

Mutta jooh, ikävähköähän tuo Adin lähteminen on.
lainaa
Raat0

Rekisteröitynyt 11.04.2007

17.12.2008 klo 20.36

Sihi kirjoitti:
Enpäs tiennytkään että Epica niin kuuluisa jo Suomessa olisi että tästä täällä uutisoitaisiin. :s

Epica-uutisethan ovat viime aikoina täyttäneet BB:n ja Idolsin jättämän aukon paremmin kuin hyvin.
lainaa
LoneGoat

Rekisteröitynyt 07.08.2007

17.12.2008 klo 21.23

Nosteessahan bändi on.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova