Tuorein sisältö

Täysin uudistunut Helsingin Ääniwalli avaa perjantaina ovensa - tätä on luvassa

06.03.2024 klo 21.50 | Luettu: 553 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Helsingin Ääniwalli avaa uudistuneena ovensa perjantaina 8. maaliskuuta.

Alkujaan vuonna 2013 auenneen ja nopeasti paikkansa sekä Suomen tärkeimpänä teknoklubina että särmikkäänä livemusiikin näyttämönä vakiinnuttaneen Ääniwallin sisätilat on rakennettu uuden pohjapiirustuksen mukaan alusta asti uusiksi.

"Klubin maineikas soundiarsenaali jykevöityy entisestään ja myös valojärjestelmään on tehty mittava laajennus. Uudistuksen jälkeen Helsingin Vallilassa päästään nauttimaan entistäkin toimivammista konserttikokemuksista ja yhä vaikuttavammista klubi-illoista".

Eli tästä on kyse: Uudessa Ääniwallissa Room 1 sijaitsee syvemmällä tilan kaakkoispäädyssä eli vanhan skeittihallin tilalla. Uuteen paikkaan noussut lava on lähes festivaalikokoinen ja betonista valettu dj-koppi sijaitsee keskellä salia.

Ykköshuoneen uusi Danleyn järjestelmä pitää sisällään kymmenen pääkaiutinta sekä kymmenen subwooferia ja sen nimellinen vahvistinteho on n. 120000 wattia! 139 lampun valodesign tarjoaa 45000 wattia potentiaalista valotehoa.

Myös Ääniwallin pienempää puolta eli Room 1+1:tä päivitetään. Aiemmin Room 1:ssä ollut Funktion Onen kaiutinjärjestelmä siirtyy Room 1+1:een ja visuaalisesti huonetta on tavoitteena kehittää VJ-toiminta edellä. Ääniwallin uuden visuaalisen ilmeen takana on helsinkiläinen design-studio TSTO.

Uuden Ääniwallin avajaisia vietetään perjantaina 8. maaliskuuta klo 20 alkaen queer-tekno-trance-klubi Korgyn ja kansainvälisten dj-vieraiden kanssa. Paikalla brasilialainen Slim Soledad, Hampurin Kinky Sundays -bileiden amsterdamilainen resident-dj Spikey Lee sekä Amsterdamista lähtöisin oleva veljesduo Doppelgang. Paikallisista deejiistä avajaisissa nähdään Lil Tony, Kemik b2b Lara Silva, 2TheMax, CEB, Little Miss Anti-Social Butterfly 2.0 Effective Voluptuous, Siquiche, Noei ja Sallidoing.

Liveohjelma korkataan lauantaina 9. maaliskuuta, kun Teksti TV-666 viettää 10-vuotisjuhliaan yhdessä Kissan ja Sir Liselot Bandin kanssa.

Lauantain myöhäisilta jatkuu räpille ja r&b:lle omistetun Top Notch -klubin merkeissä.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Suomen raskain juhan... Netflix vahvistaa: A... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova