Tuorein sisältö

Furiosa kolaroi Karvisen kanssa: viikonlopun katsotuimmat elokuvat

27.05.2024 klo 13.10 | Luettu: 458 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


"Memorial Day" on amerikkalainen kaatuneiden muistopäivä. Monet isot leffat ovat flopanneet Memorial Day -viikonloppuna, mutta yleisesti ottaen kansa on käynyt katsomassa jotakin. Tänä vuonna kärkeen nousivat Furiosa: A Mad Max Saga ja Karvinen (The Garfield Movie). Jos laskuista jätetään yksi koranavirusvuosi, Memorial Day -viikonloppuna ei ole nähty heikompia kärkituloksia sitten vuoden 1995, jolloin voiton vei Casper.

Karvinen ei panikoi sen enempää kuin Casperkaan, sillä molemmat ovat noin 60 miljoonan dollarin perhe-elokuvia, jotka yleensä pysyvät ohjelmistossa pitkään. Furiosa sen sijaan on 168 miljoonan dollarin tuotanto, joka on esiosa kuudella Oscarilla palkitulle Mad Max: Fury Roadille. Myös Furiosa on saanut pääasiassa kiitosta, eikä kilpailu ole kovaa, mutta kansaa ei silti kiinnosta. Suomessa Furiosa aloitti vauhdikkaammin kuin mm. uusin Apinoiden planeetta, mutta Pohjois-Amerikan tilanne on lähempänä koko totuutta.

Tämä on surkea, surkea vuosi. Vuoden virallisia hittejä ovat Dyyni: Osa kaksi, Godzilla x Kong: The New Empire ja Kung Fu Panda 4. Nekään eivät ole yhtä isoja hittejä kuin esimerkiksi Dwayne Johnsonin tähdittämät jatko-osat vuonna 2019 eli ennen pandemiaa (Jumanji: The Next Level ja Fast & Furious Presents: Hobbs & Shaw).

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa

Sija. Elokuva (katsojia viikonloppuna) [katsojia yhteensä] |viikko|

1. Furiosa: A Mad Max Saga (10 178) [11 965] |1| - arvostelu
2. Karvinen (9 326) [11 471] |1|
3. The Fall Guy (2 494) [37 588] |5|
4. Kingdom of the Planet of the Apes (1 979) [20 781] |3| - arvostelu
5. Kung Fu Panda 4 (1 528) [133 916] |10|
6. IF - Ihmeelliset frendit (1 514) [7 768] |2|
7. Civil War (1 358) [45 088] |6|
8. Kyllä isä osaa -elokuva (1 353) [211 067] |9|
9. Challengers (1 318) [18 729] |5|
10. Hammarskjöld (1 245) [4 948] |2|

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Pohjois-Amerikassa

Sija. Elokuva (viikonlopun tulos: milj. $) [kokonaistulos] |viikko|

1. Furiosa: A Mad Max Saga (25,5) [25,5] |1| - arvostelu
2. Karvinen (24,8) [24,8] |1|
3. IF - Ihmeelliset frendit (16,1) [58,7] |2|
4. Kingdom of the Planet of the Apes (13,4) [122,8] |3| - arvostelu
5. The Fall Guy (5,9) [72,2] |4|
6. The Strangers: Chapter 1 (5,6) [21,3] |2|
7. Sight (2,8) [2,8] |1|
8. Challengers (1,4) [46,5] |5|
9. Back to Black (1,1) [5,0] |2|
10. Babes (1,1) [1,3] |2|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Aikoinaan maailman k... Shogun 1-2: niin pal... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova