Tuorein sisältö

78-vuotias Clint Eastwood on kovempi kuin koskaan, väittävät jenkit

12.01.2009 klo 14.05 | Luettu: 2411 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa oli Clint Eastwoodin ohjaama ja tähdittämä Gran Torino. Samaan aikaan kun Suomessa avasi Eastwoodin edellinen ohjaustyö, vaihtelevasti vastaanotettu Changeling - Vaihdokas (arvostelu), useimpien kriitikkojen kehuma Gran Torino upposi myös kansan syviin riveihin: 29 miljoonan dollarin avaustulos on Eastwoodin uran suurin. Gran Torino on draama rasistisesta sotaveteraanista, joka ajautuu törmäyskurssille naapuruston nilkkien kanssa. Elokuvaa levitettiin muutamalla kopiolla jo viime vuonna, joten se on mukana Oscar-taistossa. Yleisesti on arvailtu, että Eastwood saattaa saada ehdokkuuden näyttelijänä, jos ei tällä kertaa ohjaajana.

Suurella kiihkolla lyttyyn haukuttu romanttinen komedia Morsianten Sota oli toiseksi katsotuin elokuva. Morsianten Sota kertoo kahdesta "parhaasta ystävyksestä", jotka ajautuvat riitelemään idioottihuumorin keinoin, kun heidän häävalmistelunsa menevät osittain päällekkäin.

Henkimaailman kepposista kertova kauhuelokuva The Unborn teki morsiasmaisen tuloksen morsiasmaisen kritiikin siivittämänä. Suurin ero Morsianten Sodan saamaan vastaanottoon nähden oli se, että David Goyerin (Yön Ritarin kirjoittaja) ohjaustyötä kuvailtiin naurettavaksi.

Myös aviokriisidraama Not Easily Broken löysi tiensä kymmenen katsotuimman joukkoon. Kriitikkojen mukaan pienessä, hyväntahtoisessa leffassa ei ole mitään erikoista, tahi erityisen hyvää.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:

Sija / Elokuva / Viikonlopun tulos / (Kokonaistulos)

1. Gran Torino 29,0 milj. $ (40,1 milj. $)
2. Morsianten Sota (Bride Wars) 21,5 milj. $ (21,5 milj. $)
3. The Unborn 21,1 milj. $ (21,1 milj. $)
4. Marley & Me 11,4 milj. $ (123,7 milj. $)
5. Benjamin Buttonin Uskomaton Elämä (The Curious Case of Benjamin Button) 9,5 milj. $ (94,3 milj. $)
6. Bedtime Stories 8,6 milj. $ (97,2 milj. $)
7. Valkyrie 6,7 milj. $ (71,5 milj. $)
8. Yes Man 6,2 milj. $ (89,4 milj. $)
9. Not Easily Broken 5,6 milj. $ (5,6 milj. $)
10. Seven Pounds 3,9 milj. $ (66,8 milj. $)

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Kid Rock ei ymmärrä ... Jani Sievinen haluaa... >

Keskustelut (1 viestiä)

ctrl-k

Moderaattori

Rekisteröitynyt 03.04.2007

12.01.2009 klo 20.29

Get off my lawn!
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova