Tuorein sisältö

Pekka Streng julkaisee haudan takaa

12.01.2009 klo 15.54 | Luettu: 5290 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Edesmenneen laulaja-lauluntekijän Pekka Strengin kolmas albumi Unen maa julkaistaan 28.1.2009. Pekka Strengin kuollessa huhtikuussa 1975 jäi suomalaisen pop-musiikin kenttään valtava tyhjiö. Lyhyen uransa aikana Pekka Streng (1948-1975) teki kaksi albumillista musiikkia, joista muodostui suomenkielisen popmusiikin klassikoita ja lauluntekijästä itsestään myytti suomalaisen rockin historiaan. Pekka Streng kuoli syöpään 11.4.1975, pari viikkoa ennen 27-vuotissyntymäpäiväänsä.

Kolmatta albumia hän ei yrityksistä huolimatta ehtinyt saada valmiiksi, ja kappaleet jäivät keskeneräisinä odottamaan löytäjäänsä vuosikymmeniksi.

Perintönä jäi joukko kelanauhoja, joissa oli jo julkaistuilla levyillä olleiden demo-kappaleiden lisäksi myös vapaata jammailua, puhetta, kappaleiden aloituksia ja joitakin kokonaisia kappaleita akustisena kotioloissa, Myrskylässä ja Helsingissä, äänitettyinä. Kelanauhat olivat kuitenkin omassa rauhassaan vuosikymmeniä, ja julkaisemattomien kappaleiden laajuus alkoi paljastua vasta vuonna 2003, kun joensuulainen toimittaja Suonna Kononen oli valmistelemassa esittelytekstejä Magneettimiehen kuoleman ja Kesämaan cd-levyjen uudelleenjulkaisuille. Kononen valikoi joitakin kappaleita, joissa hänen mielestään oli julkaisupotentiaalia kokonaan uudelle, kolmannelle levylle. Tästä lähtien idea kolmannesta levystä oli hautumassa.

Strengistä dokumenttia tehnyt ohjaaja Arto Halonen innostui ideasta. Halosen ja Hasse Wallin suosituksesta Pekan poika Joonia oli alkuvuodesta 2008 yhteydessä levy-yhtiö EMIin, jossa vastaanotto oli vilpittömän kiinnostunut.

Unen maa - levyllä on pelkästään aiemmin julkaisemattomia kappaleita. Alkuperäiset nauhoitukset oli tehty monokelanauhurilla yhdelle raidalle. Tuottaja on siis saanut tehdä sovitukset laulun ja kitaran varassa oleville äänityksille miltei neljäkymmentä vuotta myöhemmin.

Kaksi levyllä olevista 15 kappaleesta on alkuperäisessä muodossaan, vanhimmat levyllä olevista kappaleista on äänitetty jo 1960-luvulla ja viimeisimmät ilmeisesti vuosien 1973-1974 aikoihin.







V2.fi | J.A. Kaunisto
< Britannian pahat poj... Rööperiin kansa kaip... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova