The Handmaid's Tale 6-9: Käsiala pienenee paperin reunaa lähestyttäessä - the movie

Mainitsen viimeisen kerran kamalan jakson 4-10. Teoriassa kävi järkeen, että orjattaret kostivat isännälle voimasuhteiden käännyttyä, ja koska satu jäi kesken, sotavangin teloitusta ei tarvinnut pitää terveenä. Toisaalta "kääntyneet voimasuhteet" tarkoittivat sitä, että kaikki - hyvät ja pahat valtiot salaisine palveluineen - olivat sankarin puolella. Oli niukasti tilaa ymmärtää eläimellisyyttä.

Oletan, että jaksoa 4-10 on kommentoitu (siten, että valintojen takana seistään), mutta varma olen vain siitä, että 6. kausi korjaa epäkohtia. Nyt uusien pahisten ja "hyvien pahisten" välillä on kontrastia. Viime jakso oli jännittävä, kun sankarit iskivät. Koston vähäeleisyys tyydytti, kun perään saatiin huipennus yhden "hyvän pahiksen" hohhailulle. Kostoon liittyvää adrenaliinia juhlitaan posahduksella ja Look What You Made Me Do -laululla nyt, kun se ei ole manifesti vaan hetken huumaa. "Ymmärrettävä eläimellisyys" jää taustalle.

Rytmitaju haparoi, kun pahikset eivät reagoi. 37 komentajaa salamurhattiin? No hitsi. Salakavala tyyneys on pääpahiksen juttu, mutta on koomista, että vahvin reaktio on Serenalla, joka on lievästi närkästynyt, kun nimenomaan June kehtasi terrorisoida hänen lähimaastoaan.

Pääasiassa suhtaudun nopeuteen huumorilla. On ihmeellistä, miten helppoa mutkien suoristaminen on, kun ei ole enää aikaa venyttää vaiheita 10 tuntiin. Sankareita vangitaan. On pätevä pieni keskustelu pääpahiksen kanssa ennen hirttäjäisiä, jotka eivät ole loppu alustetuista syistä. Kun hirttäjäisten yleisö supattaa, että hedelmällisten orjattarien teloitus vaikuttaa väärältä, se saattaa olla syvällisin tietoisku diktatuurin tavallisista pulliaisista, joka on mahtunut 60 tuntiin.

On pontevuutta, suuria tunteita! Jakson puolivälissä. No otetaan toinenkin huipennus! Se on kätevä muttei huono: sekin on johdonmukaisen toteavainen olematta tunnekylmä. Yleisesti elämässä kamalat ja kivuliaan ristiriitaiset ihmiset on loogista sivuuttaa sen sijaan, että rakennat onnesi pahisten kärsimysten ja/tai "kouluttamisen" varaan.

Jakso kulkee 4-kertaisella nopeudella. Se on hieman liikaa, mutta se pelastaa, että Elisabeth Moss myy liikuttavasti Junen löytämän tasapainon koskien sekä vihan ja rakkauden että tunteiden ja järjen suhdetta (ensisijaisesti näyttelijänä; hän on myös 2 viimeisen jakson ohjaaja).


Keskiarvo 65 jakson jälkeen:


< Jakso 6-8

Katsottu: Max