Tuorein sisältö

Ryöstön vuoksi peruneen jenkkibändin keikkaa neuvotellaan

19.02.2009 klo 16.10 | Luettu: 1164 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Viime sunnuntaina loppuunmyyty Jenkkibändi The Gaslight Anthemin Tavastian keikka peruuntui, koska yhtyeen keikkabussiin murtauduttiin Ruotsin konsertin yhteydessä ja bändi myöhästyi laivasta. Yhtye on ilmoittanut haluavansa tehdä korvaavan keikan, mutta sopivaa päivämäärää ei ole toistaiseksi löytynyt. Tavastian taholta asian selvittämistä jatketaan ja infoa on tulossa, jos uusi päivä saadaan sovittua. Mikäli korvaava keikkapäivä järjestyy, jo ostetut liput tulevat käymään uuteen konserttiin sellaisinaan.

The Gaslight Anthemin kommentit löytyvät bändin MySpacesta:

"Crap! No Helsinki show....

- Meidät ryöstettiin Göteborgin keikkamme jälkeen. Aamulla kolme (keikkabussin) ikkunaa oli rikottu, onneksi mitään arvokasta ei viety. Mutta tapahtuman vuoksi jouduimme kääntymään poliisin puoleen ja Ruotsijn poliisin hitaan toiminnan vuoksi myöhästyimme laivasta. Olemme todella harmissamme. Odotimme kovasti Helsingin keikkaa ja olemme vilpittömän pahoillamme".

The Gaslight Anthem ilmoitettiin juuri tulevan kesän Ruisrockin esiintyjäksi.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Rammstein aloittaa h... Little Fockers etene... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova