The Sandman 2-3: no, siirryin minäkin suoraan Spawnista Kesäyön unelmaan

Nukkumatti pohtii, kenelle tyrkätä Helvetin avain. Yhtä liittoumaa edustaa Venomin kaltainen liejuhammasörkki, jonka suussa on Masan muija, jonka Masa unohti Helvettiin ennen Kristusta. Olisi keijujakin, joten nyt Masan on muisteltava, kuinka hän hengaili niiden ja William Shakespearen kanssa.

Jos joku ymmärtää tätä, miksi en minä? 90-luvulla rakastin Venomin luojan helvetillistä Spawn-sarjakuvaa. Keskellä sitä putkea rakastin elokuvaa William Shakespearen Kesäyön unelma (1999). Vastaus: Spawn osaa tehdä Helvetistä eeppisen kivuliaan ja vastenmielisen käsitteen, Kesäyön unelman ollessa ällösöpö ja superhomo keijufantasia, mitä korostaa Shakespearen dialogi. The Sandman ei ole 25 vuotta märehtimieni elämysten täsmällinen välimuoto, vaan laimealla sarkasmilla vesitettyä pönötystä.

Toki tämäkin on totta. Vuonna 1999 tuijotin sitä kirkkain silmin, kun näytelmään perustuva näytelty elokuva kertoi osittain näyttelijöistä. Kun Nukkumatti 2025 harrastaa suhteellisen runollista dialogia satuillessaan, että näytelmät ja unet ovat totta kosmisessa mielessä, pääni suodattaa dialogin muotoon "tykkään tehdä tv-sarjoja, joten en osaa puhua kuin tv-sarjojen tekemisestä".

Helvetistä on kiinnostunut myös mm. ylijumala Odin. Masa keksii tyrkätä avaimen kristinuskon enkeleille. Sitten hän lähtee lesoilemaan viluiselta mummolta näyttävälle Saatanalle, että olinpa kekseliäs, mihin Saatana sanoo: vai niin.

Se akka ongitaan Venomista. Yksi keiju jää asumaan. En inhonnut tätä, ja luultavasti ymmärtäisin enemmän, jos katsoisin jakson uudestaan tai maalin kuivumista niin läheltä, että se luokitellaan imppaamiseksi.


Keskiarvo 14 jakson jälkeen:


< Jakso 2-2

Katsottu: Netflix