Tuorein sisältö

Elektronisen musiikin saksalainen pioneeri Suomeen

23.02.2009 klo 10.29 | Luettu: 2334 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Elektronisen musiikin pioneeriyhtye Kraftwerk saapuu elokuussa konsertoimaan Suomeen. Kraftwerk esiintyy Helsingin Suvilahdessa Flow Festivalin päälavalla festivaalin aattona, torstaina 13. elokuuta. Flow Festivalin ja Live Nationin yhteistuotantona toteutettavan konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 2. maaliskuuta Tiketissä ja Lippupisteessä.

Saksalaista Krafwerkia pidetään yleisesti kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimpana elektroyhtyeenä. Ensimmäisen albuminsa vuonna 1970 julkaissut yhtye on toiminut suunnannäyttäjänä erityisesti elektronisen musiikin varhaiskehityksessä.

Kraftwerk julkaisi vuonna 2003 uutta materiaalia 17 vuoden odotuksen jälkeen. Tour de France -pyöräilykilpailun 100-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistu onnistunut Tour de France Soundtracks toi Kraftwerkin 2000-luvulle - Kraftwerk esiintyi Suomessa edellisen kerran vuonna 2004 Helsingin Jäähallissa.

Kraftwerkia lämmittelee elokuussa kaksi kotimaista klassikkonimeä, Jori Hulkkosen johtama Acid Symphony Orchestra sekä Suomi-elektron pioneereihin lukeutuva Organ.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Alice In Chains ja N... Taivaallinen orkeste... >

Keskustelut (1 viestiä)

Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

24.02.2009 klo 01.40

Jotenkin musta tuntuu, että tänne on päästävä.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova