Tuorein sisältö

Alien: Earth 1-6: kärpäset symboloivat vähän muutakin kuin kierrätys tahtoo

Eilen klo 22.25 | Luettu: 230 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 1 - Jakso 6:
The Fly


Kierrätystä oli kehaisemani edellinenkin jakso, mutta se panosti yhteen asiaan. Nyt jatkamme taas laahaavaa, epämääräistä vihjailua, Peter Pan -viittausten, 50-70-luvun scifin ja muiden kliseiden vihjatessa vahvasti, ettei vihjailu tuoreuteen johda.

Sekavimman lapsiandroidin muistoja peukaloidaan, jotta hän olisi säyseämpi. Jakso mainitsee, että temppu saattaa lisätä henkisiä ongelmia, ja on se mahdollista myöhemmin, mutta juuri nyt joku painaa delete muistot, joten päästä puuttuvaa Windows-kansiota ihmetellään. RoboCop 2 on kuulemma huono elokuva, mutta itseäni on ketuttanut noin 30 vuotta putkeen, etteivät tällaiset tarinat ole yhtä hyviä kuin se.

Jakson nimi on The Fly. Jaksossa nähdään taas se tyylivalinta, jossa yli 2 silmää omistava örkki näkee kaiken yli kahteen kertaan kuten 50-luvun The Fly -elokuvassa. Näkevätkö näiden tekijät itse kaiken kahtena? Four Krustys!

Peter Pan -mukaelmia muistellen sarja ei ole 100 kehnoimman joukossa, mutta Helinä-keijun DVD-animaatioista köykäisin on ehkä noin 30 versiota tämän sarjan tarjoamien rinnastusten yläpuolella. Jne.

Laboratoriosaaren turvajärjestelyt ovat provosoivan idioottimaisia senkin huomioiden, että Olifantin hahmo mystisesti antaa asioiden tapahtua. Oletan hänen lähteneen mukaan jostakin syystä, ja kunnioitan vihjailua silmäörkin älykkyyteen liittyen. Lisäksi se on hyytävä otos, kun "kärpänen" syövyttää yhden (valmiiksi lahopäisen) androidin kasvot.


Keskiarvo 6 jakson jälkeen:


< Jakso 1-5

Katsottu: Disney+

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Ilovaari Festival va... Jazzlegenda Miles Da... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova