Uusi Simpsonit-elokuva on virallistettu, ja sillä on jo julistekin
The Simpsons Movie 2 saapuu isolle kankaalle 23. heinäkuuta 2027. Ensimmäisestä elokuvasta on silloin hieman yli 20 vuotta.
Alkuperäiset Simpsonit-fanit ovat vanhoja; niin pirun vanhoja. Kun ensimmäinen elokuva valmistui kesällä 2007, se sai enimmäkseen myönteistä palautetta, mutta samaan aikaan moni oli sitä mieltä, että elokuva on myöhässä. Leffaa oli lupailtu vuosien ajan. Tv-sarjan tuorein kausi oli kahdeksastoista, ja yleisen mielipiteen mukaan sarjan alamäki alkoi jo ennen 10. kautta.
Vaihtoehtoisesti ilmaistuna: kun ensimmäinen elokuva valmistui, tv-sarja oli alle 20-vuotias, mutta moni koki leffan olevan 10 vuotta myöhässä. Ja nyt kun siirrymme siitä tilanteesta vielä 20 vuotta eteenpäin, valmistuu osa 2.
Leffojen väliin mahtuu lukemattomia mielipidekirjoituksia, joiden sanoma on se, että Simpsonien uudet jaksot ovat itseasiassa parempia kuin veikkaat, koska vanhojen fanien totuus alkuperäisistä loiston päivistä elää sitkeästi.
37. kausi on juuri alkanut.

![]() |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti