Noin 24 viikkoa myöhemmin: uusi 28 vuotta myöhemmin: Luutemppeli -traileri
28 vuotta myöhemmin: Luutemppeli (28 Years Later: The Bone Temple) saapuu isolle kankaalle 30. tammikuuta. Kyseessä on uuden jatko-osatrilogian keskimmäinen osa. Vajaat 28 viikkoa sitten valmistunut ensimmäinen osa sai kiitosta useimmilta kriitikoilta, mutta se jakoi fanien mielipiteet ja jäi taloudellisista tavoitteistaan.
Ei ole varmaa, että trilogia viedään päätökseen, mutta tekijät vaikuttavat lupaavan itsetietoisilta. Kakkososa filmattiin ennen ykkösen ensi-iltaa, joten sen kohtaloa ei ole tarvinnut arvuutella. Tekijät ovat myös avoimesti kertoneet aikovansa saada kolmosen aikaan Cillian Murphyn eli sarjan alkuperäisen tähden ja suosionsa huipulla olevan Oscar-voittajan avulla. Murphy on koko trilogian tuottaja, ja hän on itsekin vahvistanut palaavansa rooliinsa tarinan loppusuoralla. Se on juonipaljastus, mutta niihin turvaudutaan, kun vetoapua tarvitaan.
Trilogia kertoo uuden tarinan uusista hahmoista, joten olennaiset asiat avautuvat oikealla rytmillä. Esimerkiksi Luutemppeli-sana paljastettiin jo ennen ykkösen ensi-iltaa, joten fanit ehtivät pohtia sitä. Sitten temppeli paljastui olennaiseksi osaksi jo ykkösosan juonta ja tunnelatausta. Kakkososa antaa lisää aikaa temppelin isännälle, jota näyttelee Ralph Fiennes.

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti