Tuorein sisältö

Big Brother hakee jälleen naamoja

06.03.2009 klo 12.21 | Luettu: 2223 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Big Brother 2009 etsii uusia asukkaita taloon. Asukashakutilaisuuksia järjestetään kahdeksalla eri paikkakunnalla 19.3 - 4.4.

Castingkiertue starttaa Helsingistä ja pysähtyy viime vuoden tapaan Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Rovaniemellä. Asukkaita etsitään ensimmäistä kertaa myös Lappeenrannasta ja Joensuusta.

Subilla nähdään ensi syksynä tosi-tv-suosikin viides tuotantokausi.
- Haemme taloon jälleen kiinnostavia persoonallisuuksia, ja toivoisimme tänä vuonna myös enemmän vanhempia hakijoita. Tärkeintä on olla oma itsensä, sillä pärjää parhaiten asukasvalinnassa, kertoo tuottaja Mikko Räisänen tuotantoyhtiö Metronomelta. Räisäsen lisäksi asukkaita haastattelevat ohjaaja Kim Sainio ja käsikirjoittaja Sami Aaltonen.

Alusta asti Suomen BB:ssä mukana ollut Vappu Pimiä jatkaa Big Brother Talk Show'n juontajana. Big Brother Extraa kahdella viime kaudella vetänyt Janne Kataja puolestaan siirtyy uusiin haasteisiin. Extran uusi juontaja paljastetaan Subin syysohjelmiston pressissä toukokuussa.

Subin netissä on tarkempaa tietoa asukasvalintatilaisuuksista osoitteessa www.sub.fi

19.3 ja 4.4. Helsinki
20.3 Turku
24.3 Lappeenranta
25.3 Joensuu
26.3 Jyväskylä
27.3 Tampere
31.3 Oulu
1.4. Rovaniemi

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Lue Rihannan pahoinp... Michael Jacksonille ... >

Keskustelut (1 viestiä)

Killbourne

Rekisteröitynyt 21.06.2008

07.03.2009 klo 00.10

urgh...mitenhän sitä tuli luettua blues brothers
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova