Avatar 3 on liekeissä, mutta vaarassa palaa liian nopeasti: viikonlopun katsotuimmat elokuvat
![]() |
Avatar: Fire and Ash on tehnyt vahvan kansainvälisen avaustuloksen: lippuja on myyty jo 345 miljoonan dollarin edestä. Ennätysvauhdissa leffa ei ole, eivätkä sarjan aiemmatkaan osat olleet sitä vielä tässä vaiheessa. Avatar 1 nousi lopulta kaikkien aikojen tuottoisimmaksi elokuvaksi ja Avatar 2 sijalle 3.
Se on normaalia, että joulun tienoilla julkaistavat elokuvat tienaavat merkittäviä summia parin ensimmäisen viikon jälkeenkin. Avatarit ovat tähän mennessä käyttäytyneet vielä erikoisemmin. Avatarit ovat pitkiä elokuvia, laatuteatterien parhaat paikat kiinnostavat monia ja innokkaimmat katsovat Avatarit moneen kertaan, joten kaikkia tarpeita ei voida tyydyttää parissa päivässä.
Fire and Ash on jakanut mielipiteet aiempaa jyrkemmin. Rintamalinjan molemmilla puolilla odotetaan tukea omalle totuudelle, mutta se alkaa selvitä vasta tammikuussa, miten hyvin erittäin kalliilla elokuvasarjalla varsinaisesti menee. Suomessa ja Pohjois-Amerikassa Fire and Ashin avaustulos on heikompi kuin osalla 2.
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa
Sija. Elokuva (katsojia viikonloppuna) [katsojia yhteensä] |viikko|
1. Avatar: Fire and Ash (26 843) [43 508] |1| - arvostelu
2. Zootropolis - eläinten kaupunki 2 (8 960) [93 125] |4| - arvostelu
3. Sydäntalvi (4 493) [17 142] |2|
4. Five Nights at Freddy's 2 (3 748) [53 346] |3|
5. Tonttu (3 603) [53 987] |6|
6. Nuremberg (2 093) [23 067] |4|
7. Sisu 2 (1 750) [142 096] |9| - arvostelu
8. Wicked: For Good (1 699) [47 907] |5|
9. Syke-elokuva: Kipinöitä yössä (1 307) [51 108] |6|
10. Now You See Me: Now You Don't (1 230) [34 916] [6|
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Pohjois-Amerikassa
Sija. Elokuva (viikonlopun tulos: milj. $) [kokonaistulos] |viikko|
1. Avatar: Fire and Ash (88,0) [88,0] |1| - arvostelu
2. David (22,0) [22,0] |1|
3. The Housemaid (19,0) [19,0] |1|
4. Paavo Pesusieni: Syvän meren seikkailu (16,0) [16,0] |1|
5. Zootropolis - eläinten kaupunki 2 (14,5) [282,8] |4| - arvostelu
6. Five Nights at Freddy's 2 (7,3) [108,9] |3|
7. Wicked: For Good (4,3) [320,5] |5|
8. Marty Supreme (0,9) [0,9] |1|
9. Hamnet (0,9) [8,8] |4|
10. Now You See Me: Now You Don't (0,6) [61,1] |6|



Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti