Tuorein sisältö

Elä. Kuole. Vaihda leffan nimeä. All You Need Is Kill -anime kertoo samasta asiasta kuin Tom Cruisen Edge of Tomorrow: traileri

Tänään klo 16.25 | Luettu: 225 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Tarinassa on kyse aikaluupista avaruusolentojen hyökkäyksen aikana. Tarina on ihan kiva, mutta tarinan nimestä on puhuttu jo enemmän kuin tarinasta ainakin valikoiduissa internet-kuplissa.

Vuonna 2004 julkaistiin japanilainen "kevyt romaani" All You Need Is Kill (Ôru yû nîdo izu kiru). Vuonna 2014 valmistui sen mangaversio ja myös sen näytelty amerikkalainen elokuvaversio Edge of Tomorrow.

Leffa jäi taloudellisista tavoitteistaan teatterikiertueen aikana, joten amerikkalaiset järkeilivät syyn olevan nimessä. Vaikka amerikkalaisille oli esitelty kaksi englanninkielistä nimeä samana vuonna (manga mukaanlaskien), amerikkalaiset päättivät painaa mainoslauseen Live. Die. Repeat. aiempaa isommalla tuleviin mainoksiin.

Sittemmin myös nimeä Live Die Repeat: Edge of Tomorrow on käytetty. Kansa katsoi leffaa kotona, joten jatko-osa on yritetty saada aikaan. Sen työnimi on Live Die Repeat and Repeat. Myös (nimetön) amerikkalainen tv-sarja on mainittu, mutta mitään ei ole tapahtunut.

Tammikuussa valmistuu anime-elokuva nimeltä Ôru yû nîdo izu kiru eli All You Need Is Kill. Sen mainoslause on Live For Tomorrow. Die Today. Siinähän olisi tosi looginen nimi sille tv-sarjalle.



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Nicolas Cage on urhe...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova